Versowood teki ennätystuloksen viime keväänä nousseilla sahatavaran hinnoilla
Yhtiön tuloskausi umpeutui kesäkuun lopussa.Versowoodin tulos nousi kaikkien aikojen parhaaksi viime vuoden kesäkuuhun päättyneellä tuloskaudella. Tulosparannus syntyi hyvän kevätkauden aikana.
Yhtiön liikevaihto nousi lähes kolmanneksella 465 miljoonaan euroon. Siitä irtosi käyttökatetta 51,6 ja liikevoittoa 40,4 miljoonaa euroa.
Liikevoitonkin osalta parannus oli melkoinen, sillä edellisellä tilikaudella liikevoitto oli vain niukasti plussalla. Silloin toimintaa häiritsivät lakot ja tuotteiden kysyntä oli heikompaa ja hinnat alhaalla.
"Sahatavaran hinta alkoi korjaantua vuoden 2020 lopussa, joten kesäkuussa päättyneellä tilikaudella ehdimme tehdä puoli vuotta tulosta uusilla paremmilla hinnoilla. Tulos oli yhtiön paras sekä liikevaihdolla että liikevoitolla mitattuna", laskee toimitusjohtaja Ville Kopra.
Kopran mukaan paljon on ehtinyt tapahtua tilikauden päättymisen jälkeen. Sahatavaran hinnat kävivät huipussaan kesän lopulla. Syystalvella sahatavaran kysyntä muuttui tahmeaksi ja hinnat laskivat, mutta nyt näyttää taas paremmalta.
Versowood-konserni on Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. Yhtiö työllistää lähes 800 henkilöä 12 yksikössä Suomessa, minkä lisäksi sillä on tehdas Virossa.
Yhtiö tuottaa vuosittain 1,4 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa. Yhtiön liikevaihdosta perussahatavara tuo puolet. Toinen puoli tulee sivutuotteista, liimapuusta, pakkauksista, pelleteistä, metsäenergiasta ja muusta vastaavasta.
Viennin osuus liikevaihdosta on selvästi yli puolet. EU:n ulkopuoleisten vientitulojen osuus on noin kolmannes.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

