Suomen Luonto: Lauhat talvet voivat tuoda saksanhirven Suomeen – ainakin yksi eläin on jo liikuskellut Ruokolahdella
Saksanhirvestä eli isokauriista on tehty useita havaintoja viime vuosina.
Saksanhirvi on luonnonvarainen eläin, mutta sitä myös tarhataan yleisesti. Kuva Uudesta-Seelannista. Kuva: Satu LehtonenKun talvet leudontuvat, moni lumisiin talviin erikoistunut eläin menettää kilpailuetunsa, kertoo Suomen Luonto.
Suomeen voivat levitä lajit, jotka ovat sopeutuneet lumettomiin talviin. Yksi sellainen on saksanhirvi eli isokauris.
Sen tarhatusta alalajista maraalista on tehty viimeisen parin vuoden aikana useita havaintoja Ruokolahdella ja Parikkalassa. Maraalia on tarhattu Venäjällä lähellä Suomen rajaa.
Nisäkäsasiantuntija Juha Valste kertoo Suomen Luonnon haastattelussa, että saksanhirvi on tehokas lisääntyjä.
Lauhat talvet hyödyttävät myös rusakkoa ja metsäkaurista. Villisika menestyy erityisesti, jos routa ei mene liian syvälle. Lauhojen talvien lisäksi metsäkaurista ja villisikaa ovat auttaneet riistaruokinnat.
Lumettomuudesta kärsii esimerkiksi talvella valkoturkkinen metsäjänis.
Myös myyriä lumettomuus haittaa, sillä lumipeite antaa niille talvisin suojaa.
Suomen Luonto: Lauhan talven menestyjät
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

