Yli 27 000 kävijää Finnmetkossa ‒ ”Ihmisillä oli tarve päästä taas suuren messun tunnelmaan ja kaupantekoon”
Seuraava näyttely järjestetään ensi vuonna ja silloin on 20. juhlavuosi.Edes aika ajoin puhaltanut koleahko tuuli ei pystynyt hyydyttämään Finnmetko 2022 -näyttelyn hyvää tunnelmaa, tiedottaa messuorganisaatio.
"Näytteilleasettajien ja kävijöiden kommentit ovat olleet hyvin positiivisia. Selvästi ihmisillä oli tarve päästä taas suuren messun tunnelmaan ja kaupantekoon sekä tutustumaan uutuustuotteisiin ja tapaamaan tuttuja konealoilta”, kuvaili messutunnelmaa näyttelyn johtaja Tapio Hirvikoski tiedotteessa.
Finnmetko päättyi tänään ja kolmen päivän aikana Jämsässä vieraili yhteensä ainakin 27 350 kävijää.
Metsäkoneenkäytön SM-tittelistä kisattiin perjantaina. Voittajaksi kruunattiin jälleen kerran Teemu Honkalatva Mynämäeltä. Mynämäki on voittanut kisan aiemminkin, muun muassa vuosina 2018 ja 2016.
Hopeaa metsäkoneenkuljettajien mestaruuskisassa nappasi Juho Palomäki Luvialta ja pronssille ylsi Tuomas Vitikainen Hirvensalmelta.
Näyttelyn päätöspäivänä lauantaina kilpailtiin maarakennuskoneenkuljettajien Ykköskuski-kilpailussa. Suomen mestaruuden voitti Jukka Rautakoski Kalajoelta. Toiseksi tuli Sasu Perämäki Virroilta ja kolmanneksi Mikael Järvinen Tampereelta.
Seuraava Finnmetko järjestetään Jämsässä 29.–31.8.2024. Tuolloin vuorossa on 20. näyttely.
Kyseessä on konetyöalojen ammatti- ja myyntinäyttely. Vastuullinen järjestäjä on Finnmetko Oy ja sen taustaorganisaatiot ovat Koneyrittäjät ry ja Keski-Suomen Koneyrittäjät ry.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





