Ruotsi lahjoittaa työpaikkoja nuorille metsäntutkijoille – Luke: "Loistava lahja"
Ruotsin satavuotislahja Suomelle on 2,7 miljoonan euron rahoitus suomalais-ruotsalaiselle metsäntutkimukselle.
Ruotsin lahjarahat kohdistetaan kestävää metsänhoitoa ja uusia puupohjaisia tuotteita tai prosesseja koskeviin tutkimuksiin. Kuva: Kari SalonenMetsäntutkimus saa lähivuosina uutta virtaa, kun Ruotsi lahjoittaa Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi rahat 12 määräaikaisen metsäntutkijan palkkaamiseen. Rahat kohdennetaan suomalaisten ja ruotsalaisten yhteisiin tutkimushankkeisiin. Paikkoja voivat hakea suomalaiset ja ruotsalaiset tutkijat.
Lahjoitushankkeen arvo on noin 2,7 miljoonaa euroa. Ensimmäisen rahoitushaun on määrä avautua jo joulukuussa. Tutkimusrahoitus suunnataan tohtorintutkinnon suorittaneille nuorille tutkijoille.
"Positiot ovat kaksivuotisia ja tutkijoiden tulee olla osa ajasta Ruotsissa ja osa Suomessa", kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusylijohtaja Johanna Buchert.
Hän kertoo ruotsalaisten rahoittamien tutkijapaikkojen kiinnostavan varmasti Lukea. Rahoitusta voivat hakea kaikki tutkimuslaitokset ja yliopistot, jotka tekevät metsäalan tutkimusta.
"Meillä on jo ennestään vahvaa projektipohjaista yhteistyötä esimerkiksi SLU:n (Ruotsin maatalousyliopisto) ja Skogsforskin kanssa. Tämän yhteistyön pohjalle on hyvä rakentaa kiinnostavia uusia tutkimusaiheita. Keskustelut ruotsalaisten kumppanien kanssa ovat jo käynnissä", Buchert sanoo.
Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston Tandem-projektikonttorin johtaja Mats Wallenius toivoo lahjan toimivan lähtölaukauksena tutkijoiden aiempaa tiiviimmälle yhteistyölle.
"Tämä on todella loistava lahja. Ja haasteena suomalaisille tahoille voisi heittää, että miksei Suomikin voisi satsata tähän ja pistää pottiin myös omaa rahoitusta", Buchert ehdottaa.
Ruotsalaista rahaa myönnetään tutkimuksiin, joiden aiheina ovat kestävä metsänhoito tai puupohjaiset uudet tuotteet ja prosessit. Myönnettävät 2,7 miljoonaa euroa eivät tule vain Ruotsin valtiolta, vaan puolet rahoituksesta on yksityistä rahaa. Yksityisiä rahoittajia ovat ruotsalaiset Marianne ja Marcus Wallenbergin säätiö, Kempen säätiöt, Ruotsin metsäteollisuuden tutkimussäätiö sekä Kuninkaallinen metsä- ja maatalousakatemia KSLA.
Ruotsissa on pantu merkille Suomen tiukat ajat tutkimusrahoituksessa.
Kuninkaallisen metsä- ja maatalousakatemian Carl-Anders Helander toteaa kulttuurirahaston verkkouutisessa olevansa iloinen, että Ruotsi voi lahjoittaa tukea tutkimukselle juuri nyt, kun tutkimusrahoitus Suomessa on niukentunut.
Lahjoitushanke polkaistaan lokakuun lopussa käyntiin Ruotsissa pidettävässä seminaarissa, jonka osallistujien joukossa ovat muun muassa molempien maiden metsäministerit sekä Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa. Hanketta valvovaan lahjakomiteaan on kutsuttu suomalaisjäseniksi metsäneuvos Liisa Saarenmaa maa- ja metsätalousministeriöstä, toiminnanjohtaja Anders Portin Suomen Metsäyhdistyksestä ja tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn Metsä Fibrestä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
