Annica Bresky on nimitetty Stora Enson toimitusjohtajaksi
Bresky aloittaa toimitusjohtajana joulukuun alussa.
Annica Bresky on tällä hetkellä Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtaja. Kuva: Jaana KankaanpääStora Enson hallitus on nimittänyt Annica Breskyn, 44, konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi 1.12. alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström jatkaa toimessaan siihen asti.
Annica Bresky on tällä hetkellä Stora Enson Consumer Board -divisioonan johtaja.
Annika Breskyllä on vahva tausta liike-elämässä, sanoo Stora Enson hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta tiedotteessa.
”Hän sopii mielestämme parhaiten jatkamaan Stora Enson strategian ja liiketoimintojen kehittämistä. Annicalla on sekä vankkaa osaamista kasvun ja toiminnallisen erinomaisuuden edistämisestä että vahva painotus asiakkaisiin ja innovaatioihin. Hän soveltuu hyvin johtamaan vastuullisen uusiutuvien materiaalien yhtiömme muutosta”, Eloranta sanoo.
”Vahvistamme edelläkävijän asemaamme ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä yhdessä kollegoidemme, asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa eri puolilla maailmaa”, kertoo toimitusjohtaja Bresky.
Eloranta kiitti myös Sundströmiä hänen työstään.
"Karl-Henrik on ollut kantava voima Stora Enson kehityksessä alansa johtavaksi yritykseksi vastuullisuudessa ja innovaatioissa. Hallitus arvostaa suuresti hänen vuosien aikana Stora Ensolle antamaansa arvokasta työpanosta", Eloranta sanoi.
Sundströmin lähdöstä kerrottiin elokuun lopulla. Hän aloitti työnsä Stora Ensossa vuonna 2012, ja hänet valittiin toimitusjohtajaksi vuonna 2014. Hän täyttää ensi vuonna 60 vuotta.
Stora Enso pitää tiedotustilaisuuden aiheesta klo 10.
Edit. Juttua täydennetty 25.9.2019 klo 8.46 tiedoilla Sundströmin lähdöstä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
