Riistakamerat paljastivat, että supikoira ja varislinnut ovat pahimmat sorsanpesien rosvoajat

Kun varislinnut löytävät pesän, ne vierailevat siellä tyypillisesti useita kertoja. Maaningalla varistakin enemmän tuhoa tekivät harakat. Kuva: Wetland Ecology Group, riistakamerakuva

Kuva: Jukka Pasonen

Evon tutkimusalueella supikoira oli yleisin pesärosvo. Kuva: Wetland Ecology Group, riistakamerakuva

Sorsien pesimäkannat taantuvat Suomessa. Peräti puolet sorsalajeista luokiteltiin uhanalaisiksi vuoden 2015 uhanalaisuusarvioinnissa.

Lajien joukossa on sekä metsästettäviä että rauhoitettuja lajeja.

Syyt taantumiselle ovat moninaiset ja osin tuntemattomat. Elinympäristöjen kunto sekä rakenne, ravinnonsaanti ja petokannat vaikuttavat sorsien poikuetuottoon.

Koska lajeissa on sekä metsästettäviä että rauhoitettuja, ei metsästys ole ensisijainen syy taantumiselle, taustoittaa Helsingin yliopiston tutkijatohtori Sari Holopainen.

Holopainen esitteli Helsingin yliopiston pesäkokeen tuloksia viime viikolla Riistapäivillä Seinäjoella.

Ongelmat lisääntymisaikaan saattavat olla yksi syy sorsien taantumiselle. Pesimämenestys ja poikasten kuolleisuus vaikuttavat merkittävästi sorsapopulaation kasvuun.

Helsingin yliopiston pesäkokeessa tutkimusalueiksi valittiin karu ja metsäinen Hämeenlinnan Evo sekä rehevien järvien maatalousvaltainen Kuopion Maaninka. Näille alueille asetettiin yhteensä 178 keinopesää sekä 14 pesää muualle Savoon ja 28 Uudellemaalle.

Pesäkokeessa käytettiin riistakameroita, jotka paljastavat pesärosvot luotettavasti.

Kamerat kuvasivat seitsemän päivän ajan keinopesiä, jonne oli laitettu kasvatettujen sinisorsien munia sekä höyheniä. Pesä jäljitteli muninnan alkuvaiheen pesää.

Yhteensä 220 pesästä 99 tuhottiin. Pesärosvoista varislinnut ja supikoirat erottuivat merkittävinä tuholaisina. Maaningalla maatalousympäristössä varislintujen osuus pesärosvoina korostui.

Supikoira oli merkittävä tuholainen sekä metsä- että maatalousympäristössä, kertoo Holopainen.

Pesäpaikan valinnassa sorsat pyrkivät välttelemään petoja. Tutkimuksessa havaittiin, että metsäpesät säilyivät rantapesiä todennäköisemmin.

Vesistöjen äärellä tulvikoiden rannat olivat järven rantoja turvallisempia pesimäympäristöjä.

Tutkimus paljasti myös supikoirien runsaslukuisuuden ja tuhovoiman. Maaningalla koepesät olivat alueilla, missä pienpetopyynti oli tehokasta. Vaikka supikoiria poistettiin ensimmäisen talven aikana yli sata tietyllä alueella ja toisena talvena 70, jäljelle jäi vielä petoja tekemään tuhoja.

Maaningalla vain kolmannes keinopesistä selvisi ilman pesärosvousta. Evolla noin neljännes keinopesistä päätyi petojen suihin.

"Meillä on arvokkaiksi lintuvesiksi luokiteltuja luonnonsuojelualueita, missä linnut ovat hätää kärsimässä pesärosvouksen takia. Jatkuva pienpeto- ja varislintujen pyynti ovat hyödyksi ja tarpeellista", toteaa Holopainen.

Pesäpredaatiota on tutkittu paljon, sekä Suomessa että ulkomailla. Tutkimustiedon luotettavuus käytettyjen menetelmien heikkouden takia on myös onnistuttu selvittämään.

"Ensisijainen pesärosvo ei paljastu, vaikka löytyisi rikotut munankuoret tai petojen ulosteita. Esimerkiksi supikoira ei syö lintujen munankuoria, vaikka syö munien sisällön. Tämä on todettu sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa tutkimuksissa. Pelkästään ulosteita tarkastelemalla voi siis päätyä vääriin johtopäätöksiin ja väittää, että supikoira ei rosvoa munia."