Aktiiviselle metsäkeskustelijalle tiedon julkistamispalkinto
Jyväskylän yliopisto palkitsi ekologian professorin Janne Kotiahon.
Professori Janne Kotiaho on osallistunut aktiivisesti ja vaikuttaen metsäkeskusteluun. Kuva: Suvi EloJyväskylän yliopisto palkitsi tieteellisen tiedon julkistamispalkinnolla ekologian professorin Janne Kotiahon.
Professori Janne Kotiaho on noussut Suomen kärkikaartiin tieteellisenä vaikuttajaviestijänä. Hän on osallistunut aktiivisesti ja vaikuttaen metsäkeskusteluun.
Professori Kotiaho on noussut Suomen kärkikaartiin tieteellisenä vaikuttajaviestijänä. Palkinto on suuruudeltaan 5 000 euroa.
Kotiahon johdolla perustettu Wisdom Letters -julkaisusarja puhalsi uutta elämää akateemiseen tieteellä ja sivistyksellä vaikuttamisen traditioon. Kotiaho kutsuttiin kuultavaksi hallitusneuvotteluihin, minkä seurauksena useat Wisdom Lettersin suosituksista päätyivät hallitusohjelman kirjauksiksi.
Jyväskylän yliopisto vietti perinteistä vuosijuhlaa 4.3. jakamalla tunnustuksia tieteen ja opetuksen saralla ansioituneille yliopistolaisille. Palkinnot lahjoitti Jyväskylän yliopistosäätiö. Lisäksi jaettiin Ellen ja Artturi Nyyssösen säätiön tunnustuspalkinto.
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta valitsi Hyvä opettaja -palkinnon saajaksi yliopistonlehtori Teemu Pullisen liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Hyvä väitöskirja -palkinto, 3 400 euroa, annettiin filosofian tohtori Christian Stutzille taloushistorian väitöskirjasta ” History and organizational theorizing blended: Insights from exploring the corporate social responsibility field”.
Stutzin uraauurtava väitöskirja rakentaa huolellisesti pohdittuja poikkitieteellisiä yhteyksiä kahden toisistaan erillään kehittyneen tieteenalan, eli historian ja etenkin liiketoimintahistorian sekä liikeyritysten yhteisvastuun tutkimuksen välille.
Hyvä esimies -palkinnon sai avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
