Kartongin ja sahatavaran tuotanto kasvoi vuoden toisella neljänneksellä
Sellun ja vanerin tuotanto pysyi ennallaan, paperia tehtiin Suomessa huhti-kesäkuussa viimevuotista hieman vähemmän.
Kotkamillsin kartonkikone valmistui vuosi sitten. Kuva viime vuoden heinäkuulta, kun konetta viimeisteltiin ennen käynnistystä. Kuva: Sanne KatainenKartongin ja sahatavaran tuotanto kasvoi Suomessa huhti–kesäkuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta.
Metsäteollisuus ry:n mukaan kartongin tuotanto nousi yhdeksän prosenttia 0,9 miljoonaan tonniin.
Tuotantoa lisäsivät uudet investoinnit kuten Kotkamillsin taivekartonkikone Kotkassa ja Stora Enson kraftlainerikone Varkaudessa.
Havusahatavaraa suomalaisilla sahoilla sahattiin vuoden toisella neljänneksellä 3,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kolme prosenttia viimevuotista enemmän.
Sellun ja vanerin tuotanto pysyi ennallaan. Tehtaat suolsivat havu- ja lehtipuusellua yhteensä 1,8 miljoonaa tonnia. Vaneria syntyi 0,3 miljoonaa kuutiometriä.
Paperin tuotanto supistui prosentin 1,6 miljoonaan tonniin.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajan Timo Jaatisen mukaan Suomen viennin elpymistä tukee juuri nyt esimerkiksi Venäjän talouden pudotuksen päättyminen ja Kiinan sekä Yhdysvaltojen viennin vahvistuminen.
Hän kuitenkin huomauttaa tiedotteessa, että Suomen taloudessa on takana menetetty vuosikymmen.
"Suomen kustannuskilpailukykyä täytyy parantaa. Erityisesti syksyn työmarkkinakierroksella tulee tehdä tuottavuutta parantavia uudistuksia, jotta yritykset voivat vastata kovenevaan kilpailuun ja toimia haastavassa markkinaympäristössä aiempaa ketterämmin."
Jaatinen muistuttaa, että metsäteollisuus hyödyntää tuotteissaan uusiutuvaa raaka-ainetta. Lisäksi ala on keskeinen uusiutuvan energian tavoitteiden täyttämisessä.
”Tästä syytä myös EU:n pitää tehdä johdonmukaisempaa energia- ja ilmastopolitiikkaa. EU ei saa hidastaa bio- ja kiertotalouden kasvua rajoittamalla Suomen kestäviä hakkuumahdollisuuksia."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
