Osaatko vuolla puuta? – Taitoliitto valitsi vuoden 2020 käsityötekniikaksi vuolemisen
Puun käsittely, vuoleminen ja puukon käyttö on arvokasta käsityötaitoa, jonka Taitoliitto haluaa nyt nostaa esiin.
Käsityön harrastaminen Suomessa -tutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista kertoo nikkaroivansa, rakentelevansa tai tekevänsä käsitöitä ainakin muutaman kerran kuussa. Kuva: Risto JussilaSuomalaisilla on erityinen suhde luontoon ja metsässä liikkumiseen sekä puuhun materiaalina. Puukko on perinteisesti kulkenut mukana metsäretkillä.
”Vuolutaito on perinteinen, arvokas käsityöosaamisen osa-alue ja meillä Suomessa on myös vahva puukkojen valmistuksen perinne,” sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen.
Hyytiäinen harmittelee sitä, että perinteinen vuolutaito on monella unohduksissa. Hän toivoo, että ihmiset innostuvat kokeilemaan ja opettamaan myös nuorille vuolemisen taitoa.
”Tekniikkaan ei tarvita kalliita työvälineitä tai materiaaleja. Hyvällä peruspuukolla ja metsästä löydetyllä puunpalalla pääsee alkuun, ja puun muokkautuminen omissa käsissä on ainutlaatuinen kokemus.”
Taitoliitto julkaisee vuoden 2020 aikana taito.fi-sivulla ohjevideoita ja materiaalia, joiden avulla vuolemista on helppo uskaltautua kokeilemaan.
Toukokuussa Jyväskylässä Suomen käsityön museossa avautuu Taitoliiton ja Suomen käsityön museon Metsästä käsin -kutsunäyttely, joka esittelee suomalaisten suhdetta metsään ja puuta käsityön materiaalina.
Lisäksi modernin virkkauksen taitaja Molla Mills kiertää kaikissa Suomen taitoyhdistyksissä huhti–toukokuussa opettamassa virkkuukoukun vuolemista ja virkkausta.
Taitoliitto nimesi Vuoden käsityötekniikan nyt neljännen kerran. Edellisten vuosien tekniikat makramee, kirjonta ja kudonta ovat nousseet kestosuosikeiksi ja saaneet paljon näkyvyyttä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

