
Aurinkovoima jatkaa ennätyksellistä kasvuvauhtia – tuulivoimalle ei riitä samanlaista myötätuulta
Suomen aurinkovoimakapasiteetti yli kaksinkertaistui alkuvuoden aikana. Samaan aikaan tuulivoimarakentaminen pysyi maltillisena.Teollisen kokoluokan aurinkovoiman kasvu jatkuu ennätysvauhdilla, kun Suomen aurinkovoimakapasiteetti yli kaksinkertaistui alkuvuoden aikana. Tuulivoima jatkaa Suomen toiseksi suurimpana sähköntuotantomuotona, jolla katettiin viime vuonna yli neljännes Suomen sähkönkulutuksesta.
Suomen uusiutuvat ry kertoo tiedotteessa, että alkuvuoden aikana tuuli- ja aurinkovoima saavuttivat merkittävän virstanpylvään, kun kotimaisen teollisen kokoluokan tuuli- ja aurinkovoiman yhteenlaskettu kapasiteetti ylitti 10 gigawattia (GW).
Tuuli- ja aurinkovoiman yhteenlaskettu kapasiteetti ylitti 10 gigawattia (GW).
Alkuvuosi oli aurinkovoimalle monin tavoin historiallinen, sillä tänä vuonna Suomen suurin aurinkovoimapuisto Kalanti sekä Suomen ensimmäinen täysin auringon liikkeen mukaan kääntyvillä telineillä toimiva aurinkovoimapuisto Joroisen Hallanvahti aloittelivat sähköntuotantoa.
Aurinkovoima jatkaa kasvua ennätysvauhtia. Kesäkuuhun mennessä teollisen kokoluokan aurinkovoimaloita oli Suomessa yhteensä 45, joiden yhteisteho oli 842 MW.
"Aurinkovoiman kasvutahti on ollut merkittävää ja teollisen kokoluokan aurinkovoima ylitti 500 megawatin rajapyykin vain parissa vuodessa. Tämä kertoo osaltaan sitä, että aurinkovoimalla nähdään selkeästi merkittävää kasvupotentiaalia Suomessa. Nyt on tärkeää, että tätä kehitystä ja kasvupotentiaalia tuetaan myös poliittisesti, jotta aurinkovoimahankekehitys- ja rakentaminen pääsevät jatkumaan Suomessa", Suomen uusiutuvien toimitusjohtaja Anni Mikkonen kertoo tiedotteessa.
Suomen uusiutuvien puolivuotistilastojen mukaan vuoden 2026 alku näyttäytyi tuulivoimarakentamisen osalta maltillisena. Alkuvuoden aikana tuulivoimakapasiteetti kasvoi 16 voimalalla, ja kesäkuun loppuun mennessä Suomessa oli yhteensä 2013 tuulivoimalaa. Voimaloiden yhteenlaskettu teho on nyt 9 535 megawattia (MW).
Suurimmat tuulivoima-alueet sijaitsevat edelleen Pohjanmaan maakunnissa. Vuoden 2026 kesäkuun loppuun mennessä suurimmat tuulivoimakunnat olivat Kristiinankaupunki, Närpiö ja Pyhäjoki.
Mikkosen mukaan uusiutuvan energian kasvu on Suomessa ollut poikkeuksellista Euroopan mittakaavassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






