Lukijalta: Puistoihin voitaisiin tuoda valmiiksi katkottuja lahopuita kasoihin
Puistoissa pitäisi välttää sellaisia hoitotoimenpiteitä, jotka hävittävät oikean luonnon ihmisten näkyvistä.Kansalaiset, jotka eivät omista metsää, saavat useimmiten kosketuksensa luontoon kävelyretkillä läheisiin puistoihin ja puistometsiin.
Valitettavasti nämä puistot ovat aika lailla suursiivottuja, koska ne on tarkoitettu ensisijaisesti kansalaisille. Luonnon monimuotoisuudelle ei ole sijaa.
Jotta kansalaiset pääsisivät näissä puistoissa lähemmäksi luontoa, ehdottaisin, että myös luonto otettaisiin siellä huomioon.
Ensisijaisesti pitäisi turhia raivauksia välttää polkujen ulkopuolella ja purojen tai joenuomien reunukset jättää raivaamatta. Pienialaisia pusikkoja voitaisiin myös jättää raivaamatta.
Nämä alueet ovat tärkeitä turvapaikkoja itikoille ja ötököille, joita ihmissilmä ei aina erota. Näillä alueilla niin sanottu mikroilmasto on kosteampaa ja houkuttelee paikalle eliöitä. Itikat ja ötökät houkuttelevat paikalle lintuja, jotka käyttävät niitä ravinnokseen. Ja näille linnuille sitten pönttöjä.
Lahopuu on siivottu pois puistoista turvallisuussyistä. Lahopuu on kuitenkin elinehto monille eliöille. Puistoihin voitaisiin tuoda valmiiksi katkottuja lahopuita kasoihin. Puistoihin voisi tehdä myös pitkiä kantoja eli tekopökkelöitä, jotka lahoavat ja joihin tikat ja tiaiset voisivat nakertaa omat pesäkolonsa.
Koska kansalaiset ovat tottuneet näihin suursiivottuihin puistoihin, niin tähän auttavat info-taulut, joissa kerrotaan, miksi tällaisia toimenpiteitä on tehty.
Näillä toimenpiteillä saisimme luontoa ehkä vähän lähemmäksi kansalaisia.
Marja Tolonen
metsäasiantuntija
Hausjärvi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


