Metsäalan lähivuodet näyttävät synkiltä
Tänä ja ensi vuonna suomalainen metsäteollisuus kärsii vielä eurokriisin ja paperin heikentyvän kysynnän seurauksista.
Pellervon Taloustutkimus PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtisen mukaan eurokriisin nopeakaan ratkeaminen ei voi vaikuttaa tämän ja ensi vuoden talousnäkymiin.
”Jos vuosi 2014 ei ole voimakkaan kasvun vuosi, meillä on ongelma”, Lahtinen toteaa.
PTT:n tiistaina julkaisema talousennuste metsäsektorille noudattelee viimeviikkoisen kansantalousennusteen synkkiä linjoja. Vientimäärien oletetaan laskevan tai polkevan paikoillaan, eivätkä hinnat kasva merkittävästi.
Paperin kysyntä Euroopassa on laskenut laadusta riippuen useita prosentteja. Suomalaisen paperin vienti väheni alkuvuodesta peräti 12 prosenttia.
”Taantuman lisäksi laskun syynä on tuotannon väheneminen ja esimerkiksi koneiden sulkemiset Myllykoskella ja Äänekoskella”, selittää PTT:n metsäekonomisti Matleena Kniivilä.
Kartongin viennin ennustetaan paperista poiketen kääntyvän kasvuun jo ensi vuonna. Sen kysyntä ei ole tasaisessa laskussa, ja pienetkin talouden elpymisen merkit nostavat kysyntää ja hintaa.
Massan viennissä odotetaan ensi vuonna notkahdusta, koska maailmalle nousee runsaasti uusia sellutehtaita.
”Eukalyptussellun lisääntyminen markkinoilla kyllä vaikuttaa havusellun kysyntään”, Kniivilä arvioi.
Sahatavaran markkinoita varjostaa se, että rakentaminen ei vielä ole alkanut elpyä Euroopassa. Selvää kasvua saadaan ennusteen mukaan odottaa vuoteen 2014.
Hieman helpotusta on tullut viennistä Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan. Euroopan ulkopuolelle vietävän sahatavaran määrä on voimakkaassa kasvussa.
Vientiä euroalueen ulkopuolelle on edesauttanut myös euron heikko kurssi jeniin, puntaan ja dollariin verrattuna. Alkuvuoden aikana vientimäärän kasvoi 5 prosenttia, mutta hinnat vastaavasti laskivat 2 prosenttia edellisvuodesta.
Metsäekonomisti Jyri Hietalan mukaan Suomen kilpailukykyä parantaa se, että puun hinta joustaa meillä Keski-Eurooppaa paremmin sahatavaran hintojen mukaan.
Ennustetut puun hinnat tuskin ilahduttavat metsänomistajia.
Tälle vuodelle ennuste povaa 3–5 prosentin laskua sekä tukki- että kuitupuun hintoihin. Vuodelle 2013 ennustettu prosentin nousu nimellishinnoissa kuolettuisi kahden prosentin inflaatiolla.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
