HS: Mies osti Lapista tontin – myy sitä pieninä palasina ulkomaalaisille
Mies sanoo lehdelle, ettei hänellä ole tarkoitusta rikastua toiminnalla, vaan hän haluaa ennemmin tutustua samoin ajatteleviin ihmisiin.Helsingin Sanomat kertoo espoolaisesta Teemu Lehdosta, joka markkinoi Suomea ulkomaalaisille hieman erikoisin keinoin.
Lehto on nimittäin on hankkinut Lapin erämaasta itselleen tontin, josta hän myy pieniä palasia ulkomaalaisille.
Lehdon idea sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun hän ajatteli, että olisi mukavaa omistaa pieni pala maata ja käydä joskus omalla maapalallaan. Lehto kertoo Helsingin Sanomille, että hän pohti, josko maailmasta löytyisi muitakin, joilla olisi samantapaisia ajatuksia kuin hänellä.
Mies sanoo lehdelle, ettei hänellä ole tarkoitusta rikastua toiminnalla, vaan hän haluaa ennemmin tutustua samoin ajatteleviin ihmisiin.
Myytävät palaset ovat kooltaan sata neliömetriä. Yksi pala maksaa hieman alle 400 dollaria.
Vaikka sata neliömetriä ei useille suomalaisille ole iso maa-alue, joillekin ulkomaalaisille se sitä kuitenkin on. Lehto kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa erään singaporelaisen pariskunnan ihmetelleen, kuinka iso tontti oikein on.
Palasia on vielä myymättä Helsingin Sanomien mukaan yli 200 kappaletta. Niitä on myyty jo esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Aasiaan, ja Etelä-Afrikkaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

