Puukaupan viikko 43: Puun hinnat jatkoivat pientä laskua, ostomäärä jäi aiempaa korkeammalle tasolle
Kahtena aiempana vuonna ostomäärät ovat laskeneet lokakuun loppupuolella.Tukin ja kuitupuun hinnat laskivat hienoisesti viikolla 43. Muutokset eivät olleet suuria, muutamia kymmeniä senttejä kuutiometriltä.
Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat viime viikolla kuukauden liukuvalla keskiarvolla tarkastellen kuusitukkia 69,40 eurolla (viikko sitten 69,72), mäntytukkia 66,21:lla (66,60) ja koivutukkia 58,04 eurolla (58,62).
Kuusikuidusta maksettiin viime viikolla kuukauden keskiarvolla mitattuna 25,21 euroa (viikko sitten 25,40), koivukuidusta 24,64 (24,98) ja mäntykuidusta 23,53 euroa (23,84).
Metsäteollisuus ry:n jäsenten ostaman puun määrä yksityismetsistä kasvoi vajaan prosentin viikkoa aiemmasta noin 645 000 kuutiometriin. Ostomäärät ovat olleet kaksi viikkoa keskimäärin noin 130 000 kuutiometriä suuremmat kuin edeltävät seitsemän viikkoa. Silloin ostomäärät pyörivät noin puolessa miljoonassa kuutiossa viikoittainen.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että kahtena viime viikkona ostot ovat lisääntyneet. Sen sijaan vuosina 2021 ja 2022 määrät ovat vastaavana aikana pienentyneet.
Kumulatiivisesti Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat tänä vuonna ostaneet puuta yksityismetsistä 27,7 miljoonaa kuutiometriä. Määrä on 0,3 miljoonaa kuutiota enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










