Metsäteollisuuden työkiistaan etsitään tänään ratkaisua – ensimmäinen sovittelu lakon aikana
Paperiteollisuus palaa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan pakeille tänään kello 9 ja mekaaninen metsäteollisuus neljä tuntia myöhemmin.Metsäteollisuuden työkiistassa jatketaan tänään sovittelua.
Alalla alkoi maanantaina kolmiviikkoinen lakko. Yhteensä lakon piirissä on ammattiliittojen mukaan yli 17 000 työntekijää. Siihen osallistuvat Paperiliiton edustamat paperi- ja sellutyöläiset, Teollisuusliiton väki mekaanisessa metsäteollisuudessa eli sahoilla ja vaneritehtailla sekä ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt.
Paperiteollisuus palaa valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan pakeille kello 9 ja mekaaninen metsäteollisuus neljä tuntia myöhemmin.
Työnantajien edustajana työehtosopimusta kiistassa neuvottelee Metsäteollisuus. Sen ja Paperiliiton edustajat olivat koolla sovittelijan toimistolla viimeksi Helsingin Bulevardilla myöhään sunnuntaina.
Alalla arvioidaan, että paperiteollisuuden sopu toimisi neuvottelulukon avaajana.
"Näyttää siltä, että jotta meidän (mekaanisen metsäteollisuuden) pöytä voisi liikahtaa, tarvittaisiin paperiteollisuuden neuvottelutulos", arvioi Teollisuusliiton sektorijohtaja Jyrki Alapartanen STT:lle maanantaina.
Paperin ja sellun sopua on etsitty kymmenissä tapaamisissa. Edellinen yritys oli Piekkalan johdolla sunnuntai-iltana. Erityisesti työntekijöitä neuvotteluissa kiinnostaa kiky-tuntien kohtalo. Teknologiateollisuudessa kiky-tunneista luovuttiin vuodenvaihteessa, ja palkansaajajärjestöt tavoittelevat laajasti samaa muilla aloilla.
Työnseisaukset ilmoitettiin alun perin kaksiviikkoisiksi, mutta viikonloppuna alojen työntekijäjärjestöt Paperiliitto ja Teollisuusliitto laajensivat lakkonsa kolmannelle viikolle. Toimihenkilöiden lakko kestää yhä kaksi viikkoa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

