Asiantuntijalta: Metsäammattilaisilla on painava vastuu metsäkeskustelussa

Jaksollisen kasvatuksen metsää eri vaiheissa. Kuvituskuva. Kuva: Risto Jussila

Uusi metsäammattilaisten verkosto (www.metsaammattilaiset.fi) pyrkii vastaamaan huoleen siitä, että metsäammattilaisten ääni ei kuulu julkisuudessa. Hanketta rahoittavat Marjatta ja Eino Kollin Säätiö ja Metsämiesten Säätiö. Verkosto nimeää tavoitteekseen ”lisätä ihmisten tietoisuutta metsäammattilaisten työstä, nykyaikaisesta metsäalasta ja metsien käytöstä Suomessa”.

Tavoite on kannatettava, mutta olemme huolestuneita verkoston valitsemista keinoista.

Verkoston toiminnan kannalta merkittävä ongelma on sen anonyymius, erityisesti siksi, että verkosto on nimetty harhaanjohtavasti ikään kuin metsäammattilaiset olisivat runsaslukuisesti siinä mukana.

On toki huolestuttavaa, jos metsäammattilaiset eivät uskalla yksityishenkilöinä tuoda mielipiteitään julki työnantajien reaktioiden vuoksi. Viestintä työnantajan edustajana ja yksityishenkilönä on erilaista, ja jos tässä on epäselvyyksiä, ne pitäisi ratkoa työpaikoilla työnantajien ja -tekijöiden kesken.

Tämän vastaperustetun metsäammattilaisverkoston painoarvon ja luotettavuuden arvioinnin kannalta olisi kuitenkin erittäin tärkeää, että ainakin lista verkostoon kuuluvista henkilöistä olisi julkinen, vaikka jokaisen yksittäisen mielipiteen taustalla olevia henkilöitä ei nimettäisikään.

Tällöin olisi myös selvää, että verkostoon kuuluvat henkilöt haluavat olla mukana verkoston toiminnassa ja sitoutuvat sen näkemyksiin, mutta verkosto ei leimaisi niitä metsäammattilaisia, jotka eivät jaa sen näkemyksiä tai pidä toimintaa asiantuntevana.

Verkoston nettisivujen mukaan ”verkosto pyrkii oikaisemaan uutisoinnissa esiintyviä virheellisyyksiä tiedottamalla, ottamalla kantaa ja pyytämällä oikaisuja”. Hanke on toki vasta alkumetreillä, mutta sen tähän mennessä tuottama sisältö herättää hämmennystä.

Ensinnäkin faktantarkistukseksi nimetty toiminta sisältää paljon kirjoittajan omia mielipiteitä, jotka eivät kuulu faktantarkistukseen. Faktaa ei liioin ole tarkasteltavana olevissa teksteissä haastateltuihin asiantuntijoihin henkilöinä kohdistuva arvostelu tai mielipiteiden leimaaminen ”valheellisiksi”. Kun yksi metsäammattilainen tekee näitä ”faktantarkistuksia” ja lähettää ne medialle koko metsäammattikunnan edustajana, toiminta on mielestämme todella kyseenalaista.

Faktantarkistuksen kohteeksi joutuvat aiheet ovat leimallisesti sellaisia, että niistä voidaan perustellusti käydä keskustelua erilaisista näkökulmista.

Luonnonvarojen käyttöön liittyvä tieto, päätelmät ja päätökset ovat usein luonteeltaan sellaisia, että niin niitä itseään, kuin niistä mahdollisesti suoritettavaa faktantarkistusta luonnehtii kiistanalaisuus, joka kumpuaa erilaisten viitekehyksien välisistä ristiriidoista. Tällöin tasapainoisessa faktantarkistuksessa otetaan huomioon erilaisia viitekehyksiä sen sijaan, että validointi perustuu vain johonkin valittuun viitekehykseen.

On harhaanjohtavaa kutsua faktantarkistukseksi toimintaa, jonka perimmäinen tarkoitus on pitää esillä jonkin etupiirin intressejä. Lähestymistavassa on vaarana, että se vähitellen liukuu kohti uskomusjärjestelmän ylläpitoa tai vaihtoehtoisten faktojen sekä suoranaisen disinformaation tuotantoa.

Vastuullisten toimijoiden olisi kaikin tavoin kartettava tällaista riskiä aikana, jolloin globaalina trendinä on keskinäisen luottamuksen rapautuminen ja tutkimustiedon arvostuksen romahtaminen.

Emme näe, että tämä hanke edistäisi metsäalan tai esimerkiksi yhteiskunnallisen keskustelun etua. Jos metsäuutisointi ja -keskustelu koetaan ”syyllistäväksi, tunnepitoiseksi ja tarkoitushakuiseksi” (Marjatta ja Eino Kollin säätiön tiedote verkostosta 4.5.), sitä ei nähdäksemme korjata vastaamalla samalla mitalla, vaan asiallisella ja kaikkia osapuolia kunnioittavalla, pitkäjänteisellä työllä.

Ilona Hohteri

Pauliina Schiestl-Aalto

Juho Aalto

metsänhoitajia