
Metsämaan päästöt kasvoivat viime vuonna, puutuotteet pysyivät hiilinieluna
Maankäyttösektorin päästöt kasvoivat edellisvuodesta. Syynä oli muun muassa hakkuiden hienoinen kasvu.Maankäyttösektorin päästöt kasvoivat viime vuonna edellisvuodesta, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) pikaennakkotiedoista. Maankäyttösektorin kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2024 olivat 13,5 miljoonaa tonnia. Vuonna 2023 ne olivat 12 miljoonaa tonnia.
Päästöjen kasvu johtui siitä, että metsämaan päästöt kasvoivat edellisvuodesta.
Metsämaan päästöt kasvoivat, koska puuston nettonielu pieneni 3,9 miljoonaa tonnia. Syynä siihen olivat hieman kasvaneet hakkuut ja se, että valtakunnan metsien inventoinnissa otettiin käyttöön uusi luonnonpoistuma-arvio.
Vuonna 2024 hakattiin 73,7 miljoonaa kuutiota runkopuuta, mikä oli 1,1 miljoonaa kuutiota edellisvuotta enemmän. Uusi luonnonpoistuma-arvio nosti luontaisesti poistuneen puun määrää 1,8 miljoonaan kuutiometriä 7,9 miljoonaan kuutiometriin.
”Puutuotteiden nielu kasvaa, kun hakkuut kasvavat.”
Viljelysmaan päästöt kasvoivat miljoona tonnia ja puutuotteiden hiilinielu kasvoi 0,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalentteina.
Kivennäismaiden maaperä oli jälleen hieman hiilinielun puolella (-0,4 miljoonaa tonnia) ja turvemaiden päästöt laskivat 0,2 miljoonalla tonnilla.
Puutuotteiden hiilinielu oli 2,1 miljoonaa tonnia eli 0,5 miljoonaa tonnia edellisvuotta suurempi. Nielua selittää se, että sahatavaran, vanerin sekä mekaanisten ja puolikemiallisten massojen tuotanto lisääntyi 4–6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
”Metsäteollisuuden kysyntä ja tuotanto ovat lisääntyneet. Puutuotteiden nielu kasvaa, kun hakkuut kasvavat”, sanoo Luken tutkija Sofia Vikfors.
Maankäyttösektoriin kuuluvat metsämaa, viljelysmaa, ruohikkoalueet, kosteikot, rakennetut alueet ja puutuotteet. Puutuotteet olivat maankäyttösektorin ainoa hiilinielu.
Metsämaa jaetaan kasvibiomassaan, kivennäismaihin, turvemaihin sekä muihin päästöihin. Muut päästöt sisältää typpilannoituksen, typen mineralisaation sekä metsäpalojen, kulotuksen ja ennallistamispolttojen päästöt.
Metsämaan kasvibiomassan hiilinielu oli viime vuonna 9,3 miljoonaa tonnia ja turvemaiden hiilidioksidipäästöt 11,4 miljoonaa tonnia. Muita päästöjä oli 0,1 miljoonaa tonnia. Kivennäismaan nielu oli 0,4 miljoonaa tonnia.
Kasvibiomassa eli metsän puut ja kasvit olivat viime vuonna edelleen hiilinielu, mutta maaperäpäästöt olivat tätä nielua suuremmat. Siksi koko metsämaa lasketaan päästöjen lähteeksi.
Maataloussektorin päästöt laskivat vuodesta 2023 yhdellä prosentilla. Vuonna 2023 päästöt olivat 6,2 miljoonaa tonnia ja vuonna 2024 6,15 miljoonaa tonnia.
Nautojen ja sikojen lukumäärän hienoinen lasku alensi ruuansulatuksesta tulevia päästöjä. Lannankäsittelyn päästöt kasvoivat lämpimän sään takia.
Energiasektorin päästöt laskivat lähes seitsemän prosenttia vuodesta 2023. Vuonna 2024 päästöt olivat 26,6 miljoonaa tonnia. Etenkin kivihiilen ja turpeen käyttö vähentyi ja tuulivoiman tuotanto kasvoi, kertoo Tilastokeskus.
Kokonaispäästöt ilman maankäyttösektoria eli energian, teollisuusprosessien, maatalouden ja jätteiden käsittelyn päästöt laskivat viime vuonna kuusi prosenttia edellisvuodesta ollen 38,8 miljoonaa tonnia.
Pikaennakkotiedot perustuvat aineistoihin, jotka ovat saatavilla alkuvuodesta. Lähtöaineistot tarkentuvat vuoden aikana, minkä vuoksi tulokset tarkentuvat ja voivat muuttua joulukuussa julkaistaviin ennakkotietoihin.
Juttua muokattu 22.5. kello 10.48. Lisätty Sofia Vikforsin kommentti sekä tietoa muiden kuin maankäyttösektorin päästöistä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







