Metsänhoitoonuudet suositukset
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio on uusinut metsänhoidon suositukset uuden lainsäädännön tasolle. Ne tarjoavat merkittävästi aiempaa laajemmin vaihtoehtoja metsänkäsittelyyn.
”Koko metsäomaisuutta ei välttämättä haluta hoitaa samojen tavoitteiden tai periaatteiden mukaisesti, joten luultavasti suurin osa metsänomistajista kaipaa vaihtoehtoja”, kertoo Tapion johtaja Ritva Toivonen.
Eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen sisällyttäminen metsänhoidon suosituksiin on historiallinen muutos.
”Suosituksiin on kuvattu menetelmät pienaukko- ja poimintahakkuisiin. Lainsäädännön esteiden vuoksi kokemuksia niiden käytöstä on ollut niukasti”, metsänhoito- ja bioenergiayksikön johtaja Olli Äijälä korostaa.
Toisaalta myös perinteisiin menetelmiin pitäytyville metsänomistajalle on tarjolla aiempaa enemmän vaihtoehtoja. Näin riippumatta siitä, onko tavoitteena taloudellinen kannattavuus tai vaikkapa luonnonhoito.
Toivosen mukaan Tapion tehtävänä on ollut vuosikymmenien ajan metsänhoidon suositusten laatiminen. Suosituksilla on pyritty vastaamaan nouseviin kehityssuuntiin metsäalalla ja koko yhteiskunnassa.
Suosituksissa huomioidaan muun muassa ilmastonmuutos ja siihen sopeutumisen menettelytavat metsien hoidossa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
