Viannankosken kalastuskohde suljetaan Kuopion Maaningalla
Metsähallitus pyrkii vähentämään vieraslajin istutuksia etenkin virtavesikohteilla.Viannankosken kalastuskohde on päätetty sulkea Kuopion Maaningalla. Kalastus Viannankoskella on perustunut pitkälti pyyntikokoisten kirjolohien istutuksiin. Metsähallitus pyrkii vähentämään vieraslajin istutuksia etenkin virtavesikohteilla. Kirjolohi on vieraslaji, joka ei lisäänny Suomessa. Metsähallitus pyrkii kalastuksen kehittämisohjelmansa mukaisesti vähentämään kirjolohikohteita ja lisäämään luontaisten kalojen pyyntiä valtion vesialueilla.
Viannankoski on noin 300 metriä pitkä kalastuskohde Viitasaaren ja Siilinjärven välisen maantien varrella, entisen Maaningan kunnan alueella. Metsähallitus kertoo tiedotteessa, että kohde on palvellut erityisesti lähialueen kalastajia, mutta sen suosio on vähitellen hiipunut.
Myös alueelle rakennettu laavu puretaan, eikä yksityisrantoja enää voi käyttää retkeilyyn.
Viannankoskelle on myyty viime aikoina noin 750 kalastuslupaa vuosittain. Kalastuslupia Viannankoskelle voi ostaa 31.12.2025 saakka.
Kohde on vaelluskalavesistöön kuuluva koski- ja virtapaikka, jollaisessa kalastaja tarvitsee aina vesialueen omistajan luvan. Kalastus Viannankoskella ei siis ole vuodenvaihteen jälkeen mahdollista edes yleiskalastusoikeuksin eli kalastonhoitomaksun turvin.
Lakkautettavan kohteen vesialue kuuluu valtiolle, mutta rannat ovat yksityisalueita. Metsähallitus on aiemmin sopinut rannan omistajien kanssa kalastuksen järjestämisestä, mutta vuodenvaihteen jälkeen nämä sopimukset päättyvät. Myös alueelle rakennettu laavu puretaan, eikä yksityisrantoja enää voi käyttää retkeilyyn.
Kalastus on jatkossa mahdollista lähialueen koski- ja virtapaikkojen ulkopuolella yleiskalastusoikeuksin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


