Metsä Tissue lopettaa kierrätyskuidun valmistuksen ja sulkee yhden paperikoneen Mäntässä
Toteutuessaan muutokset voisivat johtaa 35 työtehtävän päättymiseen Mäntän tehtaalla.
Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla on kolme pehmopaperikonetta. Niistä yhden yhtiö aikoo sulkea. Kuva: Petteri KivimäkiPehmo- ja tiivispaperivalmistaja Metsä Tissue suunnittelee Mäntän pehmopaperitehtaan kierrätyskuitutuotannon lopettamista ja yhden elinkaarensa lopussa olevan pehmopaperikoneen sulkemista.
Yhtiö käynnistää muutosneuvottelut Mäntän tehtaallaan. Toteutuessaan muutokset voisivat johtaa enintään 35 tehtävän päättymiseen. Lisäksi tulossa on muutoksia työtehtäviin ja vastuisiin. Tehtaalle on suunnitelmissa avata viisi uutta tehtävää.
Neuvottelut koskevat yhteensä 331:tä henkilöä. Mäntän tehtaan tiivispaperiliiketoiminnan työntekijät eivät kuulu neuvotteluiden piiriin.
Metsä Tissuen tiedotteen yhtiö jatkaa keskittymistään ensikuitupohjaiseen pehmopaperituotantoon. Se investoi ensikuidun käsittelyyn ja Mäntän kahden pehmopaperikoneen vesikiertojärjestelmien nykyaikaistamiseen.
Osana aiemmin julkistettua Mäntän tehtaan sadan miljoonan euron investointiohjelmaa yhtiöllä on jo käynnissä investointi uuteen käsipyyhelinjaan. Sen on tarkoitus olla toiminnassa vuonna 2026.
Tiedotteen mukaan nyt suunnitteilla olevilla muutoksilla tehtaalla tavoitellaan noin 75–80 prosentin vedenkulutuksen vähennystä nykyisestä. Pehmopaperivalmistuksen energiankulutuksen on määrä tehostua 25 prosenttia.
Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla valmistetaan muun muassa Serla-, Lambi- ja Katrin-pehmopaperituotteita sekä Saga-merkillä leivonta- ja ruoanlaittopapereita.
Tehtaalla on tällä hetkellä kolme pehmopaperikonetta, yksi tiivispaperikone ja kymmenen pehmopaperin jalostuslinjaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








