Pölkky Oy laajentaa reviiriään – rekrytoi lisää väkeä puunhankintaan
Pölkky Oy vahvistaa hankintaansa laajentamalla ostoaluettaan.Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja Pölkky Oy vahvistaa puunhankintaansa.
Pölkyn hankinta-alue on pysynyt maantieteellisesti samana viime vuodet, mutta viimeaikaisten investointien valmistumisen myötä yhtiö aikoo laajentaa ostoaluetta ja palkata lisää uusia ostajia, sanoo yhtiön metsäjohtaja Jani Jaakkola.
Jaakkolan mukaan yhtiön tarkoituksena on muutoinkin vahvistaa organisaatiota. Avoimia uusia tehtäviä on hänen mukaansa tällä hetkellä seitsemän.
”Tavoitteenamme on saada ostettua järeämpiä harvennuksia ja päätehakkuuleimikoita. Sahaamme mäntyä ja kuusta, joten molempien puulajien tukit ovat haluttuja” , metsäjohtaja kertoo.
”Pakkasten väistyessä ja kelien parannuttua on puukauppakin vilkastunut. Ostamme puuta aktiivisesti koko toiminta-alueellamme”, Jaakkola jatkaa.
Lakon vaikutukset ovat toistaiseksi olleet yhtiölle vähäiset, mutta Jaakkolan mukaan tilannetta seurataan huolestuneina.
”Päivittäiset ilmoitukset eri toimijoilta ja toimialoilta eivät voi olla vaikuttamatta toimintaedellytyksiimme lakon jatkuessa”, Jaakkola päättää.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








