Selluviennin vire kestää
Metsäteollisuus porskuttaa vastavirtaan. Metsäviennin arvo on kasvanut.
Dollarin vahvistuminen on parantanut sellutehtaiden kannattavuutta. Kuvassa valmiiksi pakattuja sellupaaleja. Kuva: Ari NakariSuomen viennin arvo väheni Tullin mukaan lokakuussa 11 prosenttia. Vastavirtaan porskutti sellu, jonka vienti kasvoi.
Koko vientiä koskeva alavire on jatkunut vuoden alusta. Marraskuun alkuun mennessä viennin arvo jäi neljä prosenttia viimevuotisesta.
Metsäteollisuus on porskuttanut vastavirtaan ja pitänyt kansantalouden pyörät liikkeessä. Metsäviennin arvo kasvoi syyskuun loppuun mennessä kuusi prosenttia.
Etenkin sellu mutta myös sahatavara ja kartonki ovat vetäneet hyvin.
Selluviennin kasvu selittyy sekä määrillä ja hinnoilla mutta myös valuuttakursseilla. Lehtisellu on kallistunut maailmalla ja dollarin vahvistuminen on kasvattanut viennin arvoa omalta osaltaan.
Paperin osalta ongelmana on ylitarjonta. Tänä vuonna paperin hinnat ovat kuitenkin pitäneet kohtuullisen hyvin. Siinäkin näkyy dollarin vahvistuminen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
