Suden päälle maastoautolla ajanut epäilty myönsi tekonsa ‒ törkeän metsästysrikoksen esitutkinta valmistui
Tapaus sattui viime kevättalvella Rautalammin kunnan alueella.
Susi loukkaantui vakavasti yliajon seurauksena ja suurriistavirka-apu lopetti sen myöhemmin. Kuvan susi ei liity tapaukseen, arkistokuva Kuva: Timo HeikkalaMiehen epäillään ajaneen tahallaan suden päälle järven jäällä viime kevättalvella Rautalammin kunnan alueella. Susi loukkaantui ja se jouduttiin lopettamaan.
Tapauksen esitutkinta on valmistunut ja asia siirtynyt syyttäjälaitokselle syyteharkintaan, tiedottaa Itä-Suomen poliisi.
Noin 50-vuotiaan miehen epäillään ajaneen tahallaan suden päälle Pohjois-Konneveden jäällä Rautalammin kunnan alueella kevättalvella 2022.
Susi loukkaantui vakavasti yliajon seurauksena ja suurriistavirka-apu lopetti sen myöhemmin. Ruokaviraston lausunnon mukaan kyseessä oli hyväkuntoinen urossusi, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Tapausta on tutkittu törkeänä metsästysrikoksena ja törkeänä eläinsuojelurikoksena.
Epäilty tekijä on ollut esitutkinnan aikana pidätettynä ja hän on esitutkinnassa suoritetuissa kuulusteluissa myöntänyt ajaneensa kyseisen suden päälle maastoautollaan.
Epäillyltä löydettiin lisäksi esitutkinnan aikana luvaton ampuma-ase. Luvattoman aseen osalta hänen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







