Ponsse saavutti jälleen uuden tuhatluvun: metsäkoneita tehty jo 17 000 – juhlakone luovutettiin posiolaiselle Kuusmoto Oy:lle
Viime vuoden lokakuussa valmistui 16 000. Ponsse. Tuhannen koneen valmistukseen kului aikaa noin 10 kuukautta.
Järjestyksessä 17 000. Ponssen metsäkone luovutettiin Vieremän tehtaalla Kuusmoto Oy:lle. Juhlakoneen vastaanottivat Tomi ja Sari Kuusela. Kuva: PonssePonssen Vieremän tehtaalla on valmistunut 17 000. metsäkone. Malliltaan juhlakone on Elk-kuormatraktori, joka luovutettiin posiolaiselle Kuusmoto Oy:lle.
Viime vuoden lokakuussa valmistui 16 000. Ponssen metsäkone. Tuhannen koneen valmistukseen aikaa kului Vieremällä näin 10 kuukautta.
Kuusmotolle nyt luovutettu juhlakone tehtiin haastavissa koronavuoden olosuhteissa, kun tuotanto kamppaili maailmanlaajuisten komponentti- ja toimitushaasteiden kanssa, Ponssen tiedotteessa kerrotaan.
Ponsse on valmistanut Elk-ajokoneita yhteensä 947 kappaletta ja niitä on toimitettu yli 20 maahan. Mallin sarjatuotanto alkoi vuonna 2005.
Vuonna 2014 perustettu posiolainen Kuusmoto työllistää 17 työntekijää. Yritys toimii Lapissa seitsemän kunnan alueella ja sillä on käytössä yhdeksän Ponssea.
”On hienoa vastaanottaa tämä nimikkolaatalla varustettu työmyyrä. Tämän hetken suunnitelmien mukaan juhlakalu tulee urakoimaan Posion tai Ranuan alueella. Päivänsankari täydentää kalustoamme hienosti”, Kuusmoto Oy:n toimitusjohtaja Tomi Kuusela kertoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
