Kesäkuussa hakattiin puuta yhtä paljon kuin vuotta aiemmin
Yksityismetsien hakkuumäärä väheni, mutta metsäyhtiöiden ja valtionmetsien hakkuut kasvoivat.
Kesäkuun hakkuista oli tukkia 1,7 ja kuitupuuta 2,3 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärät olivat samat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kuva: Pentti VänskäTeollisuuden käyttöön hakattiin puuta kesäkuussa neljä miljoonaa kuutiometriä, mikä on saman verran kuin viime vuonna vastaavana aikana, Luonnonvarakeskus kertoo.
Hakkuumäärä oli kahdeksan prosenttia suurempi kuin edeltävän kymmenvuotisjakson kesäkuiden keskiarvo.
Kesäkuun hakkuista oli tukkia 1,7 ja kuitupuuta 2,3 miljoonaa kuutiometriä. Hakkuumäärät olivat saman verran kuin viime vuoden kesäkuussa.
Yksityismetsistä hakattiin teollisuuspuuta 3,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pystykauppojen hakkuista kertyi puuta 2,6 ja hankintakaupoista 0,6 miljoonaa kuutiometriä.
Metsäteollisuusyhtiöiden ja valtionmetsien yhteenlaskettu hakkuumäärä kasvoi yli kolmanneksen vuodentakaisesta 0,8 miljoonaan kuutiometriin.
Energiapuuta korjattiin kaikkiaan 350 000 kuutiometriä, josta karsittua rankaa ja kokopuuta oli yhteensä 143 000 kuutiometriä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
