Metsäpeuran ja poron ei haluta risteytyvän keskenään − pian myös Pohjois-Pohjanmaalle rakennetaan aita, joka suojaa metsäpeuran perimää
Metsähallitus kertoo aikovansa rakentaa metsäpeura-aidan Pohjois-Pohjanmaalle.
Metsäpeura eli suomenpeura on havumetsissä elämiseen sopeutunut peuran alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Kuva: Hannu HuttuMetsäpeura on vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa tavattava peuran villi alalaji. Yli puolet maailman noin viidestä tuhannesta metsäpeurasta elää Suomenselän ja Kainuun alueella.
Alkuperäiseen lajistoomme kuuluvan metsäpeuran perimää suojellaan estämällä sen risteytyminen poron kanssa. Aidan rakentamisvastuu on Metsähallituksella.
Kainuussa metsäpeuroja ja poroja erottaa metsäpeura-aita. Metsähallituksen tiedotteen mukaan aita on tarkoitus rakentaa myös Pohjois-Pohjanmaalle, jossa Suomenselän osakantaan kuuluvat metsäpeurat levittäytyvät Oulujärven länsipuolelta kohti poronhoitoaluetta.
Metsähallituksen tiedotteen mukaan Pohjois-Pohjanmaan metsäpeura-aidan suunnittelu aloitettiin vuonna 2021 esiselvitystyöllä.
Siinä arvioitiin aidan sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia, alustavia sijoittamisvaihtoehtoja ja toteuttamiskelpoisuutta. Aidan rakentamisesta linjataan myös Suomen metsäpeurakannan hoitosuunnitelmassa.
”Varsinaista aitalinjauksen suunnittelutyötä on sittemmin tehty tiiviissä yhteistyössä maanomistajien ja muiden sidosryhmien, erityisesti alueen paliskuntien kanssa”, kertoo metsästyksen erityisasiantuntija Mikko Rautiainen Metsähallituksen Eräpalveluista.
Aitalinjaus on pääpiirteittäin valmis, ja aidan rakentamisesta on sovittu maanomistajien kanssa. Tarkoituksena on päästä aloittamaan rakennustyöt maastokaudella 2026.
Varsinainen aidan rakentaminen tehdään ostopalveluna ja rakentamisen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





