Metsäteollisuus peukuttaa verouudistusta – "Mielenkiintoinen avaus, kannattaa selvittää pikimmiten"
Metsäteollisuuden mielestä metsäverotuksen tulisi kannustaa aktiiviseen metsänhoitoon omistusmuodosta riippumatta.
Metsäteollisuus ry:n mielestä metsäverotuksen tulisi kannustaa aktiivisia metsänomistajia. Kuva: Risto JussilaMetsäteollisuus ry suhtautuu myönteisesti metsäverotuksen uudistamiseen.
"Kyllä mekin mietimme metsäverotuksen uudistamisen tarvetta. On esitetty mielenkiintoisia asioita, niitä kannattaa selvittää pikimmiten", sanoo Metsäteollisuus ry:n kotimaan metsäasioiden päällikkö Matti Mäkelä.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ehdotti MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa keskiviikkona puunmyyjille yhteisöverokannan tasoon sidottua metsäveroa, joka tilitettäisiin metsän sijaintipaikkakunnalle.
Mäkelä pitää Tiirolan ehdotuksessa erityisen mielenkiintoisena ajatusta metsäverotulojen ohjaamisesta kuntiin.
Malli muuttaisi nykyistä yhteisöverokertymän tilitystä, jonka osana huomioidaan kunnan metsäpinta-ala ja hakkuukertymä. Nykyistä selväpiirteisempi malli voisi herätellä kuntapäättäjiä tiedostamaan metsien merkitystä.
"Nykyinen verontilityslaki on aika monimutkainen. Aika harva kunnanpäättäjä on aidosti selvillä siitä, miten metsäerä ja yhteisöverokertymä omaan kuntaan muodostuvat."
Mäkelä korostaa, että verotuloja ei pitäisi tilittää metsänomistajan asuinpaikan mukaan.
"Aika moni metsänomistaja asuu pääkaupunkiseudulla. Verokertymä olisi tässä ajattelussa järkevää ohjata sinne, missä metsä sijaitsee eikä sinne, missä metsänomistaja on kirjoilla."
Metsäteollisuuden mielestä metsäverotuksen pitäisi kannustaa hoitamaan metsiä. Kuolinpesien metsänomistus on järjestön mielestä suurin yksittäinen asia, joka vaatisi uusia ohjauskeinoja.
"Meidän näkemys on, että metsäverotuksen tulisi kannustaa aktiivisia metsänomistajia sekä hoitamaan metsiä että puukauppaan."
Mäkelä ei ota kantaa siihen, onko rahasto-omisteisten metsien yleistyminen teollisuudelle mieleinen vai epätoivottava kehityssuunta.
"Me mietimme omistamista lähinnä sen kautta, miten metsiä hoidetaan. Ei pitäisi tuomita mitään omistusryhmää sen muodon perusteella, vaan arvioida, miten kestävä metsätalous toteutuu."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
