Katso videolta väläys Keski-Eurooppaa kurittavista hyönteistuhoista – "Tilanne historiallisen vakava", sanoo Itävallan metsänomistajien pääsihteeri
Video vie Saksan Baden-Württembergiin, jossa kuivat vuodet ovat kiihdyttäneet hyönteistuhoja.
Saksan Bambergissa viime kesä oli historiallisen kuiva. Nyt sama tilanne on toistumassa tänäkin vuonna. Kuva: Juha Roininen / EUP-IMAGESKuivat kevät ja alkukesä ovat lisänneet kirjanpainajien lentoja Keski-Euroopan metsissä.
Yksi tuhoista pahiten kärsineistä maista on Itävalta. Viime vuonna metsätuhot veivät maassa 11 miljoonaa kuutiometriä puuta, mikä pakotti metsänomistajat hakkaamaan metsiään ennätystahtia.
Kaikesta tuhopuusta noin viisi miljardia kuutiota oli hyönteisten, erityisten kirjanpainajien aikaansaamia.
"Tilanne on historiallisen vakava. Olemme saaneet tukea valtiolta jonkin verran, mutta edelleen kuolleen puun korjuukustannukset ylittävät puun myyntihinnan, joka laahaa alhaalla", Itävallan metsänomistajajärjestön pääsihteeri Bernhard Budil kertoo MT:lle.
Kuusia tappavat kirjanpainajat lentävät jopa neljä kertaa vuodessa. Koska talvi on leuto, ne lentävät myös tavallista aikaisemmin talven päätyttyä.
Tuhopuuta ostaneet sahat ovat olleet pitkään tukossa ylitarjontatilanteen takia. Nyt tilanne on hetkeksi helpottamassa.
"Viime viikkoina sahat ovat ostaneet metsänomistajilta tuhopuuta pitkästä aikaa. Kirjanpainajan meneillä olevien lentojen myötä pelkona kuitenkin on, että yritysten varastot täyttyvät taas nopeasti", Budil kertoo.
”Samaan aikaan Saksasta ja Tšekeistä tulee halpaa tuhopuuta, jonka kanssa emme voi kilpailla.”
Tuhojen laajuus pakottaa metsäsektoria muuttumaan. Budil uskoo, että nykyinen, kuusipainotteinen metsärakenne ei ole kestävä ratkaisu pitkällä aikavälillä.
”Metsätaloutta pitää muuttaa. Lehtipuita pitää jatkossa istuttaa enemmän ja niiden lisäksi kokeilla uusia, ilmastokestäviä lajeja. Tämä vaatii tutkimusta ja lisätietoa, mutta suunta on jo selvä: muutoksen on tapahduttava nopeasti.”
Itävallan metsäsektorin rakenne muistuttaa paljon Suomea. Maan pääpuulaji on kuusi ja teollisuus nojautuu sekä sellun että sahatavaran tuotantoon. Tiukkaa suojelua maassa on moneen metsämaahan verrattuna enemmän, johtuen ennen kaikkea vuoristoalueista.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

