Sateiden aiheuttama ravinnekuormitus voi paikallisesti lisätä sinilevien määrää
Merialueilla tyyni sää on saanut sinileviä kerääntymään isoiksi lautoiksi.Sinilevähavaintojen määrä on juhannusviikolla lisääntynyt, mutta on edelleen rauhallinen. Kahdella valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista Etelä-Suomessa on havaittu runsaasti sinilevää. Yhdellä järvellä sinilevää on havaittu erittäin runsaasti.
Hieman sinilevää on havaittu 22:lla sisävesien havaintopaikalla, pääosin Etelä- ja Keski-Suomessa, sekä kymmenellä havaintopaikalla pääasiassa Suomenlahden ja Saaristomeren rannikolla.
Tilanne on sisävesien osalta alkukesälle tyypillinen. Rannikolla sinilevää on havaittu ajankohdalle tyypillistä hieman enemmän. Juhannusviikon lämmin sää saattaa jatkaa sinileväkukintojen kehittymistä, etenkin jos tuulet pysyvät heikkoina.
Juhannuksen ajalle ennustetut sade- ja ukkoskuurot voivat lisäksi paikallisesti lisätä vesistöihin tulevaa ravinnekuormaa ja osaltaan edistää sinileväkukintojen runsastumista.
Vesistöennusteiden mukaan pintavesien lämpötilan nousu on hidastumassa Etelä-Suomen ja Keski-Suomen pintavesissä. Pohjois-Suomessa pintavesien lämpötilat edelleen hieman nousevat viikonvaihdetta kohti.
Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaassa sinivevän määrä on lisääntynyt selvästi. Avomerialueilla levää on havaittu laajasti satelliittikuvista koko Suomenlahden alueella.
Suomenlahden keskialueiden tyynet olosuhteet ovat kasvattaneet leviä pintalautoiksi. Pintaleväkukintojen painopiste on Porkkalanniemen edustalla sekä Helsingin ulkokosaaristossa. Selkämerellä tilanne on vielä ajankohdalle tyypillisesti rauhallinen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




