Tiesitkö tätä yllättävää faktaa jäkälästä? – Aarre: Se on kahden eliölajin yhdistelmä

Kivien pinnat peittyvät ajan mittaan hidaskasvuisten rupijäkälien alle. Tuntureiden kivikoissa lajisto on runsas, monimuotoinen ja usein värikäs. Kuva: Heikki Willamo

Jäkäliä on lähes joka paikassa: maassa, kivipinnoilla, puiden rungoilla ja oksilla sekä erilaisissa rakennuksissa. Lajeja Suomesta on löydetty vajaa puolitoista tuhatta, mutta osa on varmasti vielä löytämättä. Jäkälien määrittäminen on nimittäin erittäin vaikeaa ja vaatii usein sekä mikroskooppia että kemiallista analyysiä.

Jäkälät ovat organismeja, jotka muodostuvat kahden eri eliölajin yhteiselämästä. Pääosakkaana on sieni, sen sisällä elää levä, ja yhdistelmää kutsutaan sekovarreksi.

Sienen ja levän yhdistelmä on nerokas. Sieni tarjoaa vettä sekä suojaisan kasvualustan leväosakkaalle. Levä kykenee yhteyttämään ja tuottaa auringon valon avulla sokereita, joista se luovuttaa osan sienelle.

Jäkälät ovat erittäin hidaskasvuisia. Ne eivät kykene kilpailemaan ruohojen tai sammalten kanssa ravinteisilla mailla, mutta äärimmäisiä olosuhteita kestävinä ne ottavat vallan karuimmilla kasvupaikoilla.

Jäkälät voivat kuivua lähes täysin ja vaipua lepotilaan, joka katkeaa heti, kun seuraava sade kostuttaa niiden pinnan. Tämä ominaisuus antaa niille mahdollisuuden elää aavikon kuivassa kuumuudessa tai korkealla vuoristossa, jossa on kestettävä niin paahdetta ja tuulta kuin pakkasta sekä tuiskua.

Vaikka jotkin jäkälistä sietävät lähes minkälaisia olosuhteita tahansa, osa on varsin tarkkoja elinympäristöstään. Kivipintojen rupijäkälissä on paahteisten ja varjoisten paikkojen lajeja. Osa kasvaa kivien ylä- ja osa alapinnoilla, jotkut onkaloiden ja luolien hämärässä. Monet jäkälät ovat herkkiä ympäristön tilalle. Ne ottavat kaiken tarvitsemansa ilmasta, joten joitain lajeja voi käyttää ilman puhtauden mittareina.

Tiedätkö, miten jäkälät lisääntyvät? Lue koko juttu Aarteen sivuilta.