Euro heikkenee, sellu kallistuu
Euron kurssin 3,5 prosentin heikkeneminen dollariin nähden kahden viime viikon aikana näkyy sellun hintojen kehityksessä. Euroilla neuvoteltujen kauppojen hintataso oli viime viikolla nousussa, dollarimääräisten laskussa.
Sellu- ja paperimarkkinoita seuraavan Foexin mukaan tämä saattaa tulevaisuudessa vähentää paperin hinnan laskupaineita huonon kysynnän kourissa.
Sellun vienti Kiinaan ei tyrehtynyt alkuvuonna niin pahasti, kuin eurooppalaisessa selluteollisuudessa pelättiin. Euroopan markkinoilla häilyy kuitenkin ylituotannon vaara muun muassa uusien tuotantolinjojen avaamisen myötä.
Lehtisellun markkinat ovat tällä hetkellä havusellua paremmin tasapainossa, mutta edelleen kapenevan hintaeron odotetaan vähentävän sen suosiota. Kiinassa lehtisellu on jo havusellua kalliimpaa.
Sanomalehtipaperin valmistajien aiemmat toiveet hintojen nostamisesta vuoden keskivaiheilla on nyt jouduttu hautaamaan.
Eurooppalaisen paperiteollisuuden vientinäkymiä synkentävät myös kiinalaisten ja amerikkalaisten halukkuus vientiin. Ylituotanto on pitänyt Kiinassa paperin hinnat laskusuunnassa jo kuukausia.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
