Tattien joukossa ei ole myrkyllisiä sieniä, mutta vasemman puolimmainen sappitatti on pahan makuinen. Kuva: Kai Tirkkonen
”Saa myöntää, jos ei tykkää sienistä” ‒ näin sienikammoa siedätetään
Tatit ja haperot tulivat tutuiksi vasta-alkajien sienikurssilla.Oulu
Luonnontuotekouluttaja Annikka Kujala vetää syksyisin sienikursseja Oulun seudulla. Kuva: Kai TirkkonenIsokankaan nuotiopaikan penkki Oulun Sanginjoella koristuu värikkäillä ja persoonallisen mallisilla sienillä.
Luonnontuotekouluttaja Annikka Kujala on käskenyt kurssilaisia ensimmäiseksi keräämään kaksi erilaista sientä, mitä lajia tahansa.
Penkillä patsastelevat sienet paljastuvat muun muassa tateiksi, haperoiksi, kehnäsieniksi ja rouskuiksi. Suurin osa niistä on syötäväksi kelpaavia.
”Suomessa on parisataa syötäväksi kelpaavaa sienilajia ja noin 80 myrkyllistä sientä”, Kujala kertoo.
Sen lisäksi on tuhansia sienilajeja, jotka eivät ole syötäviä eivätkä myrkyllisiä. Ne voivat olla pahanhajuisia, -makuisia tai niin pieniä, ettei niitä ole järkevää kerätä.
Kujala rohkaisee sienestäjiä keräämään kaikenlaisia sieniä ‒ niitä voi sitten yhdessä tunnistaa.
”Syökää vain tunnistettavia ruokasieniä”, hän kuitenkin painottaa.
Sienten tunnistaminen on helppo aloittaa tateista. Tateilta löytyy lakin alta helttojen sijaan pillit. Ulkomuodoltaan tatti on jo pienestä pitäen pönäkkä.
”Kun tunnistaa tatit, pärjää jo pitkälle. Tateissa ei ole myrkyllisiä sieniä ja useimmat niistä ovat syötäviä”, Kujala toteaa.
Sienistartti-kurssin osallistujat kirmaavat jälleen metsään.
Jaana Koskipaasi ja Maiju Kallio ovat suunnitelleet sienikurssille lähtöä jo monena vuonna, mutta viimein aikomus toteutui.
Metsässä vastaan tulee keltainen, kauniin muotoinen tatti. Se ei haise raudalle, joten se ei ole kangastatti. Eikä se ole herkkutattikaan, mutta tatti se on, naiset päättelevät juuri oppimansa perusteella.
Sieni paljastuu samettitatiksi.
”Hyvä ruokasieni. Ehdottomasti kannattaa ottaa talteen”, Kujala kehuu.
Jaana Koskipaasi haistaa samettitatin pillejä. Takana Maiju Kallio. Kuva: Kai TirkkonenMonen vasta-alkajan pelko on, että kerää vahingossa myrkyllisiä sieniä. Kujalan mukaan sienimyrkytystä ei voi saada ihon kautta, ainoastaan nielemällä myrkyllistä sientä.
”Myrkytystä ei voi saada, vaikka korissa ollut myrkyllinen sieni olisi koskettanut ruokasientä tai myrkkysieneen koskemisen jälkeen söisi samoilla sormilla mustikoita. Huoli pois!”
Pitää kuitenkin olla tarkkana, ettei myrkkysienten paloja jää korin pohjalle ja kulkeudu sieltä keittiöön ja lopulta ruuan joukkoon.
Niina Jämsä tuli mukaan sienikurssille, jotta saisi lisää varmuutta lajintunnistukseen.
”Ainoa sieni, jonka varmasti tunnistan, on kantarelli”, hän naurahtaa.
Heli Tuikka puolestaan on jo kohtalaisen kokenut sienestäjä, mutta tutut sienimetsät jäivät muuton mukana Rovaniemelle.
”Olen asunut jo 20 vuotta Oulussa, mutta en ole vielä löytänyt hyviä paikkoja, eivätkä paikalliset paljasta omiaan”, Tuikka hymyilee.
Kujalan mukaan parhaat tattimaastot löytyvät mäntykankailta, mutta sekametsissä lajikirjo on monipuolisempi.
Kurssilaiset lajittelevat poimimiaan sieniä ryhmiin. Etualalla Niina Jämsä ja Jaana Koskipaasi. Kuva: Kai TirkkonenVesa Alakontiola lähti Kujalan sienikurssille mukaan, sillä hän haluaisi lisätä sienten käyttöä ruokavaliossaan. Myös omavaraisuuden kasvattaminen kiinnostaa.
”Haluaisin, että minulla olisi talvella terveellistä ruokaa”, hän sanoo.
Alakontiola kertoo, ettei hän ole koskaan aiemmin sienestänyt ja että hän kokee pientä vastenmielisyyttä sieniä kohtaan. Hän kuitenkin toivoo, että oppisi tuntemaan, käsittelemään ja säilömään sieniä.
”Jos ainakin pari lajia jäisi mieleen.”
Alakontiola ajattelee, että sienestys on myös hyvää liikuntaa ja stressinhallintaa.
”Toivon, että luonnontuotteiden käytöstä tulisi pysyvä elämäntapa.”
Vesa Alakontiola haluaisi poimia ja säilöä sieniä talven varalle. Kuva: Kai TirkkonenKujalan mielestä on ymmärrettävää, että moni kammoksuu sieniruokia. Maku ja suutuntuma voivat olla epämiellyttäviä.
”Saa myöntää, jos ei tykkää sienistä.”
Kujala kannustaa peittämään sienen maun, jos se on itselle uusi ja outo. Hän suosittelee käyttämään yrttejä, juustoa ja vaikkapa omenaa sienen kyytipoikana.
”Haperot ja rouskut ovat suutuntumalta helpommin purtavia. Niistä puuttuu niljakkuus”, hän vinkkaa.
Sienen voi myös pilkkoa pieneksi hakkelukseksi salaattiin tai risottoon tai vetää tehosekoittimessa täysin sileäksi ja käyttää keitossa.
Annikka Kujala esittelee äikätattia, joka on myrkytön mutta syötäväksi kelpaamaton. Kuva: Kai TirkkonenKumpi sitten on luonnontuotekouluttajan mielestä mukavampaa: sienten kerääminen vai niiden syöminen?
Kujala pohtii pitkään ja kallistuu lopulta keräämisen puolelle.
”Sieniruuat alkavat joskus tökkiä, mutta metsässä ei koskaan pety. Sienestys on kuin aarteenetsintää. Aina niitä ei löydy”, hän puntaroi.
Jokainen sienimetsä on erilainen, ja kauden edetessä lajit vaihtuvat.
Kausi alkaa jo toukokuussa korvasienillä, jatkuu keskikesän herkkutateilla ja kantarelleillä ja päättyy myöhäissyksyn suppilovahveroihin.
Sienestyksen ABC
Poimi sienet kokonaisina sekä irrota ne maasta varovaisesti kiertämällä ja vetämällä.
Poimi sienet nuorina ja mahdollisimman hyväkuntoisina, niin ne säilyvät hyvin ja maistuvat parhailta.
Perkaa ja käsittele sienet heti poimimisen jälkeen jo metsässä.
Kerää sienet ilmavaan koriin tai astiaan, älä muovipussiin tai -sankoon.
Lähde: Arktiset aromit
Lue myös:
Ruokasieni vai myrkkysieni? Testaa tunnistatko toisiaan muistuttavat sieniparit!
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
