Kiinnostus metsänhoitoon hiipui viime vuonna − rahaa kului selvästi aiempaa vähemmän
Metsänhoitoon käytettiin silti 233 miljoonaa euroa.
Tilaajalle
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

Osaston luetuimmat
- Upporikas liikemies osti vuodessa yli 20 000 hehtaaria metsää – nousi Ruotsin suurimmaksi yksityismetsänomistajaksi
- Kultasakaaleja nähty jo seitsemällä paikkakunnalla –ensimmäinen havainto uudesta koiraeläimestä Suomessa tehtiin vuonna 2018
- Luonnonvarakeskus haki kaikessa hiljaisuudessa lupaa susien pannoittamiseen tuulivoimatutkimukseen – Riistakeskus myönsi poikkeusluvan yhteensä 60 suden pyydystämiselle
- Lähes kaikki ilveksen metsästykseen myönnetyt poikkeusluvat asetettu toimeenpanokieltoon
- MT Live: Miksi entinen gallup-johtaja panikoi? Pekka Ervasti ruotii pedot ja presidenttiehdokkaat
- Katri Helena ja Vapaa-ajankalastajat aloittavat yhteistyön – perhokalastavalle artistille voi nyt suunnitella oman perhon
- Metsähallituksen polttamissa metsissä hyönteislajimäärä jopa tuplaantui – havuhuppukuoriainen, lahokapo ja kaskikeiju hyötyivät tulesta