MTK: Ei heikennyksiä metsäbioenergiaan
EU-parlamentti äänestää keskiviikkona siitä, mitä puupohjaisia raaka-aineita voidaan kutsua uusiutuvaksi energiaksi.
MTK muistuttaa, että metsäbiomassalla on merkittävä rooli EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Kuva: Jaana KankaanpääMTK:n mielestä EU-parlamentin uusiutuvan energian direktiivin (red II) äänestyksessä ei pidä hyväksyä heikennyksiä metsäbioenergiaan.
Järjestö huolehtii, että osa meppien red II -direktiiviin kirjaamista muutosehdotuksista on sellaisia, että niiden toteutuminen voisi heikentää metsäbioenergian energiakäyttöä.
"Biomassalla tuotettu lämpö ja sähkö sekä biopolttoaineet ovat yksi osa biotaloutta, jonka tarkoitus on päästä eroon fossiilisista energialähteistä. Metsäbiomassalla voidaan korvata osa näistä ilmastolle haitallista raaka-aineista", järjestö kertoo.
MTK painottaa, että jo olemassa olevien ja suunnitteilla olevien investointien kannalta raaka-ainelistan ei pitäisi muuttua.
Siten myös mäntyöljyä ja pieniläpimittaista puuta pitäisi voida käyttää toisen sukupolven biopolttoaineiden valmistuksessa.
"Jätteitä koskevan direktiivin tai kaskadikäytön periaatteita ei pidä sisällyttää bioenergian tavoitteita tai tukiehtoja koskeviin artikloihin. Komissiokin on moneen kertaan todennut, ettei biomassan ja puun kaskadikäyttö sovellu lainsäädäntöön."
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
