Metsänomistajien liitto jatkaa tukiyhdistyksenä
KEMI (MT)
Kemin kulttuurikeskuksessa tuntui historian havinaa, kun puheenjohtaja Juhani Kumpusalo avasi nykymuotoisen Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomen viimeisen kokouksen perjantaina.
MTK:n järjestöuudistuksen vuoksi alueellisten metsänomistajien liittojen toiminta lakkaa. Toisin kuin muut liitot, Pohjois-Suomi kuitenkin jatkaa toimintaansa pohjoisten metsänhoitoyhdistysten taustayhdistyksenä.
Se toimii jatkossa nimellä Pohjois-Suomen metsänhoitoyhdistykset ry.
”Pienen varallisuutensa ansiosta se pystyy tukemaan pohjoisia metsänhoitoyhdistyksiä”, Kumpusalo totesi.
Pohjois-Suomen metsänhoitoyhdistykset ry hakee kustannussäästöjä esimerkiksi yhteisillä hankinnoilla. Muun muassa vakuutuksia, ilmakuvia ja tilintarkastuspalveluja voidaan yhteistyön avulla saada halvemmalla kuin yksittäin tilaamalla.
Suunnitelmissa on myös yhteisiä markkinointiponnistuksia, kuten radiomainoksia.
Yhdistys omistaa 90 prosenttia Lapin metsämarkkinat Oy:stä, joka on pohjoisessa toimiva puukauppayhtiö.
Uudella Pohjois-Suomen metsänhoitoyhdistykset ry:llä on 4–6-jäseninen hallitus mutta ei toimihenkilöitä.
Vilkas keskustelu käytiin hallitusten jäsenten yläikärajasta, joksi oli esitetty 65 vuotta. Ikärajan puolesta äänesti kuitenkin selkeä enemmistö.
”Yhdistystoiminnassa on oltava takaraja, jos itse ei älyä lähteä pois. Näin saadaan nuoria ihmisiä aktivoitua”, Veli Määttä kommentoi.
Hän sai runsaasti aplodeja.
Ajankohtaisista asioista kokoukseen oli kutsuttu kertomaan MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.
Hän kertoi, että uudessa organisaatiossa maakunnissa on 13 kenttäpäällikköä, joiden osaaminen hyödynnetään valtakunnallisesti.
Esimerkiksi Oulussa työskentelevä kenttäpäällikkö Markku Ekdahl on asiantuntija tietojärjestelmien kehityksessä, ja hänen työpanoksestaan hyötyy koko järjestö.
Keskustelussa Harri Korhonen esitti huolensa kaavoituksesta, joka on hänen mielestään suuri uhka maa- ja metsätaloudelle.
”Siihen on tartuttava vahvasti, maanomistajien on vaikea saada apua”, hän sanoi.
”Kaavoitus on yksi tärkeimmistä asioista, joihin pannaan resursseja”, Hakkarainen vastasi.
Joensuuhun on juuri palkattu maankäyttöjuristi, joka niin ikään on koko järjestön käytettävissä.
Kari Korhonen muistutti, että kun sähköyhtiöt kaatavat linjojen vieripuita, yhtiöiden olisi järkevää korjata ne talteen.
”Kaikille sähköyhtiöille on lähdössä kirjelmä. Ei ole tätä päivää, että maanomistajan velvollisuus olisi hakea kaadetut puut traktorilla pois. Asia on hoidossa”, liiton toiminnanjohtajan tehtävät jättävä Jukka Aula vastasi.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
