Ruokavirasto teki taas uuden ennätyksen tutkittujen villisikanäytteiden määrässä
Etelä-Pohjanmaalta lähetettiin tutkimuksiin 80 näytettä, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna edellisvuoteen.Ruokavirastossa tutkittiin viime vuonna afrikkalaisen sikaruton varalta näytteet yhteensä 984 luonnonvaraisesta villisiasta. Näytteitä saatiin 954 metsästetystä ja 30 kuolleena löydetystä villisiasta.
Näytemäärä metsästetyistä villisioista lisääntyi noin kuudellakymmenellä eläimellä, kuten kokonaisnäytemääräkin Metsästäjät lähettivät näytteet 92 prosentista saaliiksi saaduista villisioista, Ruokaviraston tiedotteessa kerrotaan.
Tutkittujen osuus metsästetyistä on jälleen korkeampi kuin koskaan aikaisemmin, osuus on lisääntynyt vuodesta 2020 lähtien joka vuosi. Riistakeskuksen saalistilaston mukaan viime vuonna metsästettiin yhteensä 1037 villisikaa.
Tutkittujen näytteiden alueellinen jakauma on muuttunut jonkin verran: 40 prosenttia näytteistä oli Etelä-Karjalasta ja 14 prosenttia Uudeltamaalta. Kymenlaakson osuus näytteistä oli hieman aiempaa pienempi, 13 prosenttia.
Sen sijaan Etelä-Pohjanmaalta tutkittiin 80 näytettä, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna edellisvuoteen.
Luonnonvaraisista eläimistä tehtyjä tutkimuksia ja kertyneitä näytemääriä voi seurata Ruokaviraston avoin tieto -palvelusta.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen raportin mukaan Suomen villisikakannan koko oli tammikuussa 2025 vähän alle 2500 yksilöä. Kanta-arvio viittaisi villisikakannan jälleen kasvavan muutaman vuoden pienenemisen jälkeen. Kanta-arvion mukaan kanta on nyt samaa suurusluokkaa kuin pari vuotta sitten.
Afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjunnalle on tärkeää, että taudin esiintymistä luonnonvaraisissa villisioissa seurataan jatkuvasti. Afrikkalainen sikarutto leviää huolestuttavasti Euroopassa ja sitä esiintyy naapurimaissamme Virossa ja Venäjällä. Ruotsissa tautia tavattiin vuosina 2023–24, mutta laajojen torjuntatoimien avulla se saatiin hävitettyä.
Villisikojen kattava ja ajantasainen tutkiminen on tärkeää taudin mahdollisen maahantulon havaitsemiseksi nopeasti.
Villisikakannan leviäminen keskeisille siantuotannon alueille herättää erityistä huolta.
Villisikakannan leviäminen keskeisille siantuotannon alueille herättää erityistä huolta. Maa- ja metsätalousministeriön villisikatyöryhmä on linjannut jo viime vuonna, että villisikakanta tulisi saada vähennettyä puoleen siitä, mitä se oli vuonna 2024 ja että kannan leviäminen uusille alueille tulisi estää.
Villisikojen aktiivista metsästystä tulee jatkaa koko maassa ja aivan erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella.
Ruokavirasto kannustaa lähettämään näytteet metsästetyistä villisioista. Virustutkimusnäytteiden lähettämisestä maksetaan näytepalkkio (40 €) ja naarasvillisiasta vielä lisäpalkkio (60 €), jos näytteeksi lähetetään myös pala kohtua. Palkkion saamiseksi tulee lähettää lasku Ruokavirastoon ja palkkio maksetaan joko metsästäjälle tai metsästysseuralle.
Ruokaviraston tiedotteessa muistutetaan, että kuolleesta tai sairaaksi epäillystä villisiasta tulee ilmoittaa viipymättä kunnaneläinlääkärille.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






