Metsäteollisuuden viennin osuus kasvoi yli viidennekseen sellun vetämänä
Tämä tuttu maa pysyi metsäviennin ykkösenä.
Metsäteollisuuden viennin kasvusta suurin osa kertyi sellusta ja kartongista. Kuvassa Metsä Boardin Kemin kartonkitehtaan tuotantoa. Kuva: Marita WaenerbergMetsäteollisuuden vienti kasvoi 13,2 miljardiin euroon viime vuonna. Rahassa mitaten eniten metsäteollisuuden tuotteita vietiin Saksaan.
Metsäviennin osuus Suomen tavaraviennistä nousi yli viidennekseen viime vuonna. Metsäviennin kasvun vetureina toimivat sellu- ja kartonkitehtaat.
Pääosa viennin kasvusta kertyi massa- ja paperiteollisuudesta. Massa- ja paperiteollisuuden tuotteiden viennin arvo oli 10,3 miljardia euroa, missä oli kasvua yli 13 prosenttia.
Kasvua syntyi sekä määrien kasvusta että hintojen noususta.
Metsäteollisuuden päätuotteista määrällisesti eniten kasvoi sellun vienti. Selluviennin kasvusta tuli selvästi yli puolet metsäteollisuuden koko viennin arvon kasvusta.
Selluvienti nousi 2,5 miljardiin euroon.
"Sellu on vahvistanut rooliaan metsäviennissä. Vielä vuonna 2000 sellun viennin osuus oli sen tuotannosta 22 prosenttia, mutta nyt jo lähemmäs puolet", sanoo Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.
Paperi pitää edelleen paikkansa Suomen tavaraviennin ykköstuotteena. Kaikkiaan paperia vietiin 4,3 miljardilla eurolla.
Puutuoteteollisuuden viennin arvo laski prosentin edellisvuodesta. Tämä johtui pääasiassa rakennuspuusepän tuotteiden, lehtipuuvanerin ja puutalojen viennin laskusta.
Sahatavaran vienti väheni 7 prosenttia, vaikka tuotanto kasvoi. Tämä tarkoittaa, että kotimaassa käytettiin suhteessa enemmän sahatavaraa kuin edellisvuonna.
Vienti lisääntyi kaikkiin maanosiin. Rahallisesti merkittävin kasvu tapahtui Euroopassa ja Aasiassa.
Metsäteollisuuden viennin arvosta 62 prosenttia kertyi Euroopasta ja noin 21 prosenttia Aasiasta.
Suurimmat vientimaat olivat Saksa, Kiina, Iso-Britannia, Yhdysvallat, Belgia, Ruotsi, Japani, Espanja ja Puola. Nämä maat kattoivat 57 prosenttia metsäteollisuuden viennin arvosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
