Stora Enson mahdollinen investointi otetaan Oulussa ilolla vastaan
Työ puunjalostuksen parissa sai Oulussa jatkoa jo viime vuonna, kun Stora Enson aaltopahvin pintakartonkia valmistava tehdas otettiin käyttöön.
Stora Enson tehdasalue työllistää jo nyt noin 400 ihmistä. Uusi investointi toisi 150–200 työpaikkaa lisää. Kuva: Kai TirkkonenStora Enso suunnittelee Oulun tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen muuntamista kuluttajakartonkilinjaksi. Oulun kaupungin konsernijohtajan Ari Alatossavan mukaan kaupungissa investointiin suhtaudutaan myönteisesti.
Kaupungilla oli jo viime syksynä tietoa, että Stora Enso käynnistää investoinnista esiselvityksen ja tekee alkuvuodesta päätöksen, jatkaako yhtiö esiselvityksen perusteella alkuselvitykseen.
"Toivottavasti jatkuu aikanaan myös investointipäätökseen ja tuotantoon", Alatossava toivoo.
Metsäteollisuudella on Oulussa jo pitkät perinteet.
"Oulussa on ollut vuodesta 1935 lähtien tällaista toimintaa. Lähtökohtaisesti jo toiminnan jatkumisella on iso merkitys", Alatossava sanoo.
Stora Enson Oulussa sijaitseva, vuosi sitten käyttöön otettu aaltopahvin pintakartonkia valmistava tehdas merkitsi, että työ puun jalostuksen parissa jatkuu. Alatossava mukaan suunta vaikuttaisi olevan sellainen, että valittua linjaa vahvistetaan.
"Sillä on tietysti isot vaikutukset Oulun kaupungille ja Oulun seudulle. Raaka-ainevirtahan tulee paitsi Oulusta, myös sen ulkopuolelta." Stora Enson tehdasalue työllistää jo nyt noin 400 ihmistä ja yhtiön arvion mukaan uuden investoinnin myötä työpaikkoja tulisi 150–200 lisää.
Alatossava ei usko, että investoinnista seuraisi haitallisia vaikutuksia, sillä alue on rakennettu pitkälti tämän tyyppistä toimintaa varten.
"Oulussa on hyvä toimintaympäristö, jossa on raaka-ainetta ja osaajia, syvä satama ja hyvät väylät", Alatossava luettelee.
"Tällaisia investointeja varten on tehty aikaisemmin jo paljon töitä ja jos investointi nyt tulee tähän, niin uskon, että negatiiviset asiat – jos niitä hakee – on otettu huomioon jo näitä asioita suunnitellessa ja valmistellessa."
Lue lisää:
Stora Enson Ouluun suunnittelemasta kartonkikoneesta tulisi Euroopan suurin
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

