Kun susi hyökkää koiran kimppuun, on metsästäjän päätettävä ampuuko – näin Metsästäjäliitto neuvoo toimimaan tilanteessa
Ampujan on pakkotilatekoakin tehdessään ajateltava seurauksia.
Pakkotilateon saa tehdä ainoastaan silloin, kun on vielä jotain puolustettavaa. Jos koira on jo kuollut, ei puolustettavaa enää ole. Kuva: Juha HarjuKun susi hyökkää metsästyskoiran kimppuun, on sen omistajan ratkaistava, puolustaako hän koiraansa ampumalla sutta. Suden luvaton tappaminen tai vahingoittaminen ovat lähtökohtaisesti törkeän metsästysrikoksen perusteita.
Toisaalta ampumiselle voi olla hyväksyttävä syy, kun se on niin kutsuttu pakkotilateko. Kuinka tilanteessa tulisi siis toimia?
Luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors Suomen Metsästäjäliitosta kertoo, että he käyttävät jäseniään ohjeistaessaan hallitusneuvos sekä varatuomari Ari-Pekka Koiviston ohjetta.
Koivisto on metsästänyt yli 40 vuotta ja pohtinut metsästyksen juridiikkaa metsästäjänä, jahtipäällikkönä, nimismiehenä, syyttäjänä ja rajavartiomiehenä.
Pakkotilateossa puolustaudutaan välitöntä ja pakottavaa vaaraa eli tässä tapauksessa sutta vastaan sekä puolustetaan asiaa eli koiraa, joka on riittävän arvokas etu suhteessa uhrattavaan etuun, ohjeessa kuvaillaan.
Pakkotilateon saa tehdä ainoastaan silloin, kun on vielä jotain puolustettavaa. Jos koira on jo kuollut, ei puolustettavaa enää ole.
Ampujan on pakkotilatekoa tehdessään ajateltava seurauksia. Niitä ovat muun muassa todennäköinen viranomaistutkinta, aseiden takavarikko, pitkä oikeuskäsittely sekä mahdollinen tuomio ja rangaistus.
Tapahtumasta on Metsästäjäliiton mukaan ilmoitettava aina viranomaisille. Sattumalta löytyvä kuollut tai haavoittunut susi ei palvele ampujan oikeusturvaa.
Myös metsästysasetus velvoittaa ilmoittamaan haavoittuneesta sudesta viipymättä poliisille.
Tapauksesta riippuen pakkotilateosta seuraava prosessi voi olla lyhyt tai vuosien mittainen.
"Harkitse siis tarkkaan, ennen kuin puristat", liitto ohjeistaa.
Lue myös:
Metsästyskoiran kimppuun hyökännyt susi ammuttiin tänään Lieksassa – poliisi aloitti esitutkinnan
Suden ampuminen pakkotilatekona
- Pakkotilateollakin on seuraukset.
- Rikoksen arviointi kohdistetaan tekohetkeen.
- Ilmoita tapahtuneesta aina viranomaisille.
- Pakkotilaan vetoava löytää itsensä syyteharkinnasta.
- Tutkinnassa selvitetään pakkotilan olemassaolo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

