Kotkamillsin sahapalon vahingoiksi arvioidaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja – sahan tuotanto käynnistynee huomenna
Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja eikä vaikuttanut paperi- ja kartonkikoneiden tuotantoon.
Kotkamillsin saha saataneen käyntiin jälleen huomenna, yhtiö arvioi. Arkistokuva. Kuva: Sanne KatainenKotkamills Oy:n sahalla Kotkassa syttyi viime yönä palamaan kuorimakone, jonka läpi tukit kulkevat. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Palon vaikutuksia sahan tuotantoon selvitetään. Alustavien arvioiden mukaan vahingot ovat muutamia kymmeniä tuhansia euroja ja sahan tuotannon arvioidaan käynnistyvän huomenna, Kotkamillsin tiedote kertoo.
Kyseessä oli yhtiön mukaan varsin pieni tulipalo. Vahingoista tarkempia tietoja saadaan iltapäivän aikana. Paperi- ja kartonkikoneiden tuotantoon tulipalolla ei ollut vaikutusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
