Pohjoisen investoijat esittelivät kilpaa suunnitelmiaan – kesään mennessä tihkuu lisätietoja
Boreal Bioref, KaiCell Fibers, Stora Enso ja Metsäliitto kertoivat suunnitelmiensa etenemisestä Lapin metsätalouspäivillä. Kemijärven hanke odottaa ympäristölupapäätöstä huhtikuulle.
Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala kertoi Kemijärven tehdashankkeen etenemisestä Lapin metsätalouspäivillä Rovaniemellä torstaina. Kuva: Antti RaatikainenKemijärven biotuotetehdashankkeen pitkäaikainen puuhamies, Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala on ollut Lapin metsätalouspäivillä viime vuosina odotettu vieras. Tänään hän kertoi viivytelleensä Rovaniemen Lappia-talolle tuloaan viime tinkaan, jottei joutuisi kiemurtelemaan uteliaiden kyselijöiden edessä.
Kauan odotetun hankkeen eteneminen luonnollisesti kiinnostaa Lapin metsäväkeä. Nivala kertoi odottavansa, että Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tekee ympäristölupapäätöksen huhtikuussa.
"Lupahakemus on jätetty aville vuonna 2017. Monista eri syistä päätös on viivästynyt."
Purkuputken paikkaa koskeva tarkennettu virtaamaselvitys valmistui loppuvuodesta ja sitä täydennettiin tammikuussa.
Nivalan mukaan kiinalaiselle pääkumppanille Camcelle Suomen luvitusjärjestelmä on ollut tärkeä oppimisprosessi mahdollisia muita investointeja varten.
Kun paikalla oli kansanedustajia ministeriä myöten ja mahdollisia tulevia kansanedustajia, Nivala ei malttanut olla antamatta evästyksiä päättäjille.
"Suomen luvitusjärjestelmä on niin demokraattinen, että yksi ihminen voi viivyttää prosessia hallinnollisella kikkailulla", hän kritisoi. Nivalan mukaan liian monelle päättäjälle on myös epäselvää, mitä harvennushakkuut tarkoittavat ja että biolaitokset ovat merkittäviä puhtaan sähkön tuottajia.
Investointisuunnitelmistaan kertoivat myös muut pohjoisen toimijat.
Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä kertoi, että yhtiö tekee "kesän korvalla" päätöksen, rakennetaanko Kemiin uusi biotuotetehdas vai modernisoidaanko nykyistä.
Stora Enson Pohjois-Suomen aluejohtaja Esa Ojala kertoi, että niin ikään "kesään mennessä" yhtiö päättää, mitä Oulun paperitehtaalle tapahtuu. Vaihtoehtoina ovat, että toiminta jatkuu entisellään eli tehdas jatkaa valkaistun hienopaperin tuotantoa tai että Oulussa ryhdytään tekemään paperin sijaan kartonkia.
Paltamoon uutta biotuotetehdasta suunnittelevan KaiCell Fibersin tekninen johtaja Vesa Mikkonen kertoi, että kainuulaisyhtiökin odottaa ympäristölupaa tälle vuodelle.
"Tavoite on, että investointipäätös tehdään ensi vuonna ja tuotanto alkaisi 2023", Mikkonen linjasi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
