Storan Enson Oulun tehtaalla työt loppuvat 24 työntekijältä kunnossapidossa
Työpaikkojen vähennyksen taustalla on Stora Enson päätös muuntaa Oulun paperitehdas pakkauskartonkitehtaaksi. Sen seurauksena ensi vuonna suljetaan paperikone 6 ja arkittamo.
Yt-neuvottelujen tuloksena 24 henkilön työsuhteet päättyvät Oulussa pääsääntöisesti ensi vuoden syyskuun loppuun mennessä. Kuva: Jarkko SirkiäStora Enso on saanut päätökseen kunnossapidon henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut Oulussa. Työntekijät ovat työskennelleet Stora Enson kokonaan omistaman Eforan palveluksessa Oulun paperitehtaalla.
Efora vastaa Oulun tehtaan kunnossapidosta.
Neuvottelujen tuloksena työt loppuvat 24 kunnossapidon henkilöltä, Stora Enso kertoo tiedotteessa.
Työpaikkojen vähennyksen taustalla on Stora Enson päätös muuntaa Oulun paperitehdas pakkauskartonkitehtaaksi. Sen seurauksena ensi vuonna suljetaan paperikone 6 ja arkittamo.
Eläkejärjestelyillä ja uudelleen järjestelemällä toimintoja henkilöstövähennykset pystytään Stora Enson mukaan alentamaan aiemmin ilmoitetusta enimmillään 50:stä.
Työsuhteet päättyvät pääsääntöisesti ensi vuoden syyskuun loppuun mennessä.
”Pyrimme yhdessä Eforan muiden toimipaikkojen sekä Oulun kaupungin ja muiden sidosryhmien kanssa löytämään korvaavia töitä niille, joille ei ole paikkaa uudessa organisaatiossa. Tarjoamme yhtiössä muun muassa uudelleensijoittumispalveluja sekä uudelleentyöllistymisvalmennusta yksilö- ja ryhmätasolla. Lisäksi tarjoamme taloudellista tukea työntekijöille, jotka haluavat perustaa oman yrityksen”, Eforan toimitusjohtaja Pekka Ruutu sanoo.
Efora huolehtii Stora Enson kunnossapidosta yhdeksällä paikkakunnalla Suomessa. Sen palveluksessa on noin 900 työntekijää.
Stora Enson aiemmin päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena Oulun tehtaalla irtisanottiin yhteensä 365 henkilöä.
Juttua muokattu 16.10. klo 15.50: Lisätty aiemmin päättyneiden yt-neuvottelujen tuloksena irtisanottujen henkilöiden lukumäärä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

