
Kysely: Metsänomistajat ovat valmiita tilojen rajat ylittäviin toimiin kirjanpainajien hillitsemiseksi
Jokainen metsänomistaja voi ryhtyä halutessaan tuholaisten torjuntatoimiin omilla maillaan, mutta työ voi jäädä tehottomaksi, jos ympäröivissä metsissä on kirjanpainajille suotuisat olot.Lähes kolme neljäsosaa metsänomistajista toivoo metsätilarajat ylittävää ja helposti järjestyvää suunnittelua kirjanpainajatuhojen hillitsemiseksi, kertoo WWF:n, Lähi-Tapiolan ja Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen teettämä kysely. Nykyisin jokainen metsänomistaja tekee halutessaan torjuntatoimia omilla maillaan, mutta toimet voivat jäädä tehottomiksi, jos ympäröivissä metsissä on kirjanpainajille suotuisat olot.
Kirjanpainajan tuhoille ovat alttiita vanhat kuusikot kuivilla kasvupaikoilla.
Kyselyn mukaan miltei puolet metsänomistajista oli uudistanut suositusten mukaisesti metsänsä sekametsäksi, mikä ennaltaehkäisee tuhoja. Hieman yli puolet kyselyyn vastanneista oli poistanut kirjanpainajan vioittamia kuusia. Tuhon leviämisen estämisen kannalta tärkeintä on, että poistetaan puita, joihin kirjanpainaja on juuri iskenyt. Ne voidaan tunnistaa esimerkiksi pihkavuodoista.
WWF on teettänyt Luonnonvarakeskuksella yleistajuisen kirjanpainajaoppaan metsänomistajille. Oppaassa kerrotaan kirjanpainajan levinneisyydestä nyt ja tulevaisuudessa, sekä listataan keinot kirjanpainajatuhojen minimoimiseksi. Oppaan voi ladata maksutta.
Kysely toteutettiin Kantar Agrin verkkopaneelissa 20.5.–5.6.2025, ja siihen vastasi 719 metsänomistajaa, joiden metsätilojen yhteiskoko oli vähintään 10 hehtaaria. Kyselyyn vastanneiden metsänomistajien metsät sijaitsivat Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa tai Keski-Suomessa. Virhemarginaali on koko aineiston osalta +/- 3,6 prosenttiyksikköä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







