Stora Enso investoi Oulun suureen kartonkikoneeseen miljardi euroa – investointi tuo 300 uutta työpaikkaa
Kartonkikoneen kuitupuun kulutus on noin miljoona kuutiometriä ja tuotantokapasiteetti 750 000 tonnia kuluttajapakkauskartonkia vuodessa.
Stora Enso muuttaa Oulussa nyt myös toisen entisen paperikoneen tuottamaan kartonkia. Kuvassa on vuonna 2021 käynnistynyt kartonkikone, joka ennen muuntamista teki hienopaperia. Kuva: Maiju PohjanheimoStora Enso investoi noin miljardi euroa Oulun tehtaan käytöstä poistetun paperikoneen muuntamiseen suuren mittaluokan kuluttajapakkauskartonkikoneeksi.
Investointi tuo Oulun tehtaalle noin 300 uutta työpaikkaa, sisältäen tukitoiminnot, ja työllistää lisäksi epäsuorasti noin 1 500 henkilöä, Stora Enson tiedote kertoo.
Uuden linjan kuitupuun vuosikulutus on noin miljoona kuutiometriä. Investointi vähentää konsernin riippuvuutta markkinasellusta noin 250 000 tonnilla vuodessa.
Investointi tukee yhtiön mukaan uusiutuvien pakkausten kasvustrategiaa lisäämällä kapasiteettia kasvavissa pakkaussegmenteissä. Tuotannon muunnetulla koneella arvioidaan käynnistyvän vuoden 2025 alkupuolella.
Oulun tehtaan toinen paperikone muunnettiin aaltopahvin pintakartonkia eli kraftlaineria valmistavaksi koneeksi vuonna 2021.
Nyt myös toinen käytöstä poistettu paperilinja muunnetaan moderniksi ja joustavaksi kuluttajapakkauskartonkikoneeksi, jolla valmistetaan taivekartonkia (FBB) ja päällystettyä valkaisematonta kartonkia (CUK).
Konelinjan vuosikapasiteetti tulee olemaan 750 000 tonnia. Kartonkien loppukäyttökohteita ovat elintarvike- ja juomapakkaukset erityisesti pakaste- ja kylmätuotteille sekä kuivatuote- ja pikaruokapakkaukset. Kohdemarkkinoita ovat pääasiassa Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.
Stora Enson liikevaihto kasvoi heinä‒syyskuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta 15 prosenttia 2 963 miljoonaan euroon.
Vertailukelpoinen liiketulos parani 29 prosenttia 527 miljoonaan euroon. Liiketulos liikevaihdosta nousi 15,9 prosentista 17,8 prosenttiin.
”Tämä oli paras kolmannen neljänneksen liikevaihto sitten vuoden 2007”, Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo osavuosikatsauksessa.
Vertailukelpoinen liiketulos oli paras sitten 2000-luvun alun.
Korjattu tekstiin 21.10. klo 9.51: Liiketulos liikevaihdosta nousi 15,9 prosentista 17,8 prosenttiin heinä–syyskuussa.
Graafitaulukoissa tammi‒syyskuun luvut.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








