Metsä

Ruotsalaislehti: Pääministerit Marin ja Löfven lobbasivat yhdessä EU:n metsäesitystä – Marinin alivaltiosihteeri vakuuttaa: "Näin toimitaan jatkossakin"

Suomen pääministeri Sanna Marin ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven toimivat aktiivisesti huhtikuussa, kun EU-komissio valmisteli uutta kestävän rahoituksen luokittelua eli taksonomiaa. Asiasta kirjoittaa ruotsalaislehti Dagens Nyheter.
Sanne Katainen
Suomen pääministeri Sanna Marin kirjelmöi EU:n taksanomiaesityksestä EU-komissiolle yhdessä Ruotsin pääministerin kanssa.

Dagens Nyheterin (DN) mukaan pääministeri Sanna Marin (sd.) ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven (sd.) kirjelmöivät EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille ja vetosivat esimerkiksi, että luonnonläheisen metsätalouden käsite poistettaisiin taksonomiaesityksestä.

DN:n artikkelin mukaan pääministerit onnistuivat lobbauksessaan.

”Kun Euroopan komission ehdotus kestävistä investoinneista esitettiin huhtikuussa, se oli monessa suhteessa Ruotsin metsä- ja bioenergia-alan voitto."

”Osa aikaisemmista ehdotuksista, jotka koskivat muun muassa metsätalouden tiukempia vaatimuksia ja sitä, että biopolttoaineita olisi pidettävä siirtymäkauden ratkaisuna, olivat kadonneet", lehden artikkelissa todetaan.

Suomen pääministerin Eurooppa-asioiden alivaltiosihteeri Jari Luoto vahvistaa MT:lle, että Marin ja Löfven toimivat asiassa yksissä tuumin.

"Pitää paikkansa. Pääministerit ovat lähettäneet EU-komission puheenjohtajalle yhteisen kirjeen, jossa tuotiin esiin Suomen ja Ruotsin metsähuolet. Kirjeessä otettiin kantaa varsinkin taksonomiaan eli vihreää rahoitusta määritteleviin teknisiin kriteereihin."

Komissio teki taksonomiasta delegoidun asetuksen, johon liittyviä huolenaiheita Suomella ja Ruotsilla on, Luoto toteaa.

Hän kertoo, että esitykseen vaikuttaminen ei rajoittunut pääministerien kirjeeseen.

"Komission kanssa keskusteltiin asetuksen valmistelun aikana pitkin matkaa. Itse asiassa kuukausien ajan."

Pyrkimys oli vaikuttaa, jotta esityksestä tulisi mahdollisimman tasapainoinen Suomen ja Ruotsin kannalta. Naapurimaiden näkemykset taksonomiaesityksestä ovat varsin yhteneväiset, Luoto sanoo.

"Se johtuu tietenkin siitä, että olemme suuria metsä- ja metsätalousmaita."

Metsien ja metsätalouden merkitys on Luodon mielestä otettava monipuolisesti huomioon, kun EU tekee ympäristöperustaista lainsäädäntöä, joka ohjaa vihreää rahoitusta.

Ilmaston ja biodiversiteetin lisäksi on muistettava taloudellisen toiminnan ja sosiaalisen hyväksyttävyyden näkökulmat.

Alivaltiosihteeri Luoto vakuuttaa, että Suomi ja Ruotsi pitävät metsäkysymyksiä EU:ssa esillä jatkossakin. Niin keskeisistä asioista on kysymys kummallekin maalle.

"Metsäasiat ovat monella tapaa tulossa uudelleen pöydälle. Tässä on ilmastoon liittyvää lainsäädäntöä ja on uusiutuvan energian direktiiviä, joka todennäköisesti uusitaan ja joka vaikuttaa bioenergiapuolella", Luoto listaa tulevia asioita.

Lista jatkuu:

"Maankäytön ilmastovaikutuksia säätelevää lulucf-lainsäädäntöä ollaan mahdollisesti uudistamassa. Kaiken lisäksi EU on laatimassa yhteistä metsästrategiaa."

Niinpä Suomella ja Ruotsilla on kaikki syyt jatkaa vaikuttamista, Luoto sanoo.

Suomella on pitkä kokemus metsänhoidosta ja metsäteollisuudesta. Sama pätee Ruotsiin.

"Intressimme ja etumme voivat olla varsin erilaiset kuin monilla muilla EU:n jäsenmailla, joilla metsiin liittyvät ongelmat ja haasteet ovat monesti erityyppisiä kuin Suomella ja Ruotsilla."

Kokonaisuuden on oltava sellainen, että se sopii myös pohjoisiin metsiin, Luoto toteaa.

Kuinka Suomi ja Ruotsi onnistuivat taksonomialobbauksessaan?

"Sanoisin, että joitakin tärkeinä pitämiämme asioita saimme esitykseen", Luoto arvioi.

Pulmallista on, että delegoitu säädös on hänen mielestään tulkinnanvarainen.

"Näemme ongelmallisena, että taksonomian teknisissä kriteereissä mennään pidemmälle kuin keskeisten direktiivien vaatimukset edellyttävät."

Lisäksi Luodon mukaan käytetään termejä, joita ei ole tarkasti määritelty.

"Ja osin ollaan luomassa raskasta menettelyä siihen, miten esimerkiksi ilmastokestävyydestä raportoidaan. Tämä sotii alkuperäistä tarkoitusta vastaan, eikä se ole sen paremmin rahoittajien kuin metsänomistajienkaan intressissä", hän sanoo.

"Tähän olemme kiinnittäneet huomiota koko valmistelun ajan."

Lue lisää:

EU:n rahoitusluokittelu saa mepeiltä huutia – metsäbiomassan energiakäytön kestävyys jakaa mielipiteitä vahvasti

Komission tutkimuskeskus arvioi hakkuumäärät pahasti yli todellisen – vankka tutkimustieto on avain onnistuneeseen metsäpolitiikkaan

Pääkirjoitus: Suomen metsiin kohdistuu massiivinen vyörytys – jos yhteistä linjaa ei löydy, päätösvallan ottavat muut

MTK:n puheenjohtaja vetoaa EU:n elvytyspaketin hyväksymiseksi – "Kotimaan rivit on saatava suoriksi, jotta maamme sana painaa EU:n historiallisessa suunnanmuutoksessa"

EU:n metsäpäätösten tahti kiihtyy

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Pääministeri Sanna Marin peruutti illanvieton politiikan toimittajille Königstedtin kartanossa – syynä heikentynyt koronatilanne

On epäisänmaallista ajaa metsävaltaa EU:lle

EU vienyt jo vallan metsissämme

EU:n suhde kansalaisten metsiin on kuin suoraan Ultra Bran kappaleesta – ”Sinä et heitä kiinnosta; seisot heidän edessään vailla nimeä”