CE-merkinnästä sekaannusta
Kesällä 2013 voimaan astunut puutuotteiden CE-merkintä sekä lujuusleimatun sahatavaran käyttö aiheuttavat yhä sekaannusta piensahojen asiakkaiden keskuudessa, harmittelee Suomen sahayrittäjien toiminnanjohtaja Niina Numminen.
”Minulle on tullut paljon soittoja sahureilta, joilla on sekä CE-merkkioikeus että lujuuslajitteluoikeudet. Viesti on ollut, että ei tule töitä kun omasta metsästä sahaavilla on käsitys, ettei puuta voi käyttää ilman CE-merkkiä.”
Sahayrittäjät muistuttaa, että CE-merkintää ei tarvita asiakkaan omista tukeista sahautetulle kotitarvepuulle, vaikka puu käytettäisiin kantaviin rakenteisiin.
Menetelmää kutsutaan rahtisahaukseksi. Suomen 1 200 piensahasta suurin osa harjoittaa rahtisahausta.
EU:n rakennetuoteasetuksen edellyttämän CE-merkinnän tarkoitus on helpottaa markkinoilla myytävien tuotteiden vertailua.
CE-merkintä vaaditaan lähes kaikilta luvanvaraiseen rakentamiseen käytettäviltä puutuotteilta.
CE-merkinnän kannalta ei ole merkitystä, sahataanko tukit rakennuspaikalla vai kuljetetaanko ne sahalle jalostettavaksi.
Rakennustyömaan valvoja voi sen sijaan pyytää selvitystä puutavaran lujuuden määrittämisestä, kun sahatavaraa käytetään rakenteissa, esimerkiksi katoissa tai lattialaudoissa.
Lujuuslajitellun ja -leimatun sahatavaran käyttö kantavissa rakenteissa on ollut pakollista jo vuodesta 2001 alkaen.
Esimerkiksi sahuri, jolle on myönnetty leimaustunnus, voi leimata asiakkaan sahatavaran oikeaan lujuusluokkaan. Näin merkattua puutavaraa ei kuitenkaan saa myydä eteenpäin.
AURA PILKAMA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
