Ainakin 25 000 ihmistä seurasi viikonloppuna muuttolintujen elämää
Viikonlopun aikana kirjattiin havaintoja yli viidestä miljoonasta lintuyksilöstä.Viime viikonloppuna tuhannet suomalaiset tarkkailivat lintuja osana Birdlifen EuroBirdwatchia.
Lauantaina ja sunnuntaina 41 Euroopan ja Keski-Aasian maassa järjestettiin yli 950 linturetkeä tai muuta tapahtumaa, ja vähintään 25 000 ihmistä tarkkaili muuttolintuja.
Viikonlopun aikana kirjattiin havaintoja yli viidestä miljoonasta lintuyksilöstä. Runsaimmat lajit koko Euroopassa olivat peippo, kottarainen ja valkoposkihanhi. Eniten lintuja havaittiin Alankomaissa, Ruotsissa, Unkarissa ja Suomessa.
Suomessa viikonlopun runsain laji oli valkoposkihanhi. Porvoossa muutti sunnuntaina 50 000 ja suurimmassa kerääntymässä Iitissä laskettiin olevan yli 40 000 valkoposkihanhea. Viikonlopun toiseksi runsain laji Suomessa oli urpiainen. Länsirannikolla muutti molempina päivinä tuhansia urpiaisia. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat räkättirastas, naakka ja alli.
Viikonlopun harvinaisin lintu oli torstaista saakka Kemiönsaarella kapustarintojen joukossa viipynyt amerikankurmitsa. Laji on havaittu Suomessa vain kaksi kertaa aikaisemmin. Muita suurharvinaisuuksia olivat arotasku ja suula Lappeenrannassa, punapäälepinkäinen Eurajoella sekä etelänsatakieli Lemlandissa.
Viikonlopun aikana Suomessa havaittiin noin 210 lintulajia.
EuroBirdwatch -tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. Valtioiden rajoista välittämättä matkaa tekevät muuttolinnut kuvastavat hyvin kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä lintujen suojelussa.
Birdlifen selvityksen mukaan Välimeren maissa pyydetään laittomasti joka vuosi 25 miljoonaa muuttolintua.
Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa on vietetty lokakuun alussa vuodesta 1993 lähtien.
Lue lisää:
Tänä viikonloppuna Eurooppa bongaa lintuja – vielä ehdit ilmoittaa havaintosi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

