UPM rajoittaa kolmen sahansa tuotantoa
UPM perustelee rajoituksia puun korkealla hinnalla, markkinoiden epävarmuudella ja vähäisellä rakentamisella.
UPM:n Kaukaan saha seisoo tällä hetkellä markkinalähtöisistä syistä. Tasaamossa ei nyt liiku lautaa. Kuva: Ari NakariUPM rajoittaa kolmen sahansa tuotantoa loppuvuoden aikana. Rajoitus koskee Alholman, Kaukaan ja Seikun sahoja.
Asiakkailleen lähettämässä kirjeessä UPM Timber toteaa, että ”tuotannon rajoitusten taustalla ovat korkea puun hinta, epävarma globaali toimintaympäristö sekä matalana jatkunut rakentamisen aktiivisuus maailmanlaajuisesti”.
UPM Timberin viestintä vahvistaa MT:lle sähköpostitse, että Kaukaan saha seisoo tällä hetkellä markkinalähtöisistä syistä.
”Hiljaisella kaudella emme kommentoi asiaa enempää”, todetaan UPM Timberin sähköpostivastauksessa.
UPM julkistaa kolmannen vuosineljänneksen tuloksensa torstaina 29. lokakuuta. Pörssiyhtiöiden hiljainen kausi tarkoittaa jaksoa ennen taloudellisten tulosten julkistamista. Jakson aikana yhtiön edustajat eivät kommentoi yhtiön tilannetta tai tulevaisuudennäkymiä.
Rajoituslistalla ei ole UPM:n Korkeakosken saha, jonka myynnistä Versowoodille yhtiö kertoi syyskuun lopulla. Kauppa odottaa vielä kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.
Pietarsaaressa sijaitseva Alholman saha tuottaa kuusi- ja mäntysahatavaraa. Sahan kapasiteetti on 280 000 kuutiota vuodessa ja se työllistää 75 työntekijää.
Kaukaan saha toimii Lappeenrannassa. Se sahaa mäntyä. Sahan kapasiteetti on 380 000 kuutiota vuodessa ja se työllistää 100 ihmistä.
Porissa toimiva Seikun saha tekee kuusisahatavaraa. Sahan kapasiteetti on 400 000 kuutiota vuodessa ja se työllistää 75 henkilöä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









