Vuorotyöhön väsynyt mielenterveyshoitaja vaihtoi metsätöihin
Puiden kaadossa, klapikaupassa ja puulatojen tekemisessä viehättää työn vapaus.Vimpeliläinen Vesa Liikala, 55, nauttii yrittäjän elämästä puualalla. Hän vaihtoi vuonna 2013 mielenterveyshoitajan arjen uuteen alaan, eikä ole katunut ratkaisuaan päivääkään.
”Väsyin vuorotyöhön ja siihen, että päivät toistivat itseään. Mietin samalla, että jos aion tehdä jotain muutakin, nyt oli sen aika.”
”Kun vuorotteluvapaani viimeinen päivä koitti, tein päätöksen lähteä uusille urille. Ratkaisun mukanaan tuoma tunne helpottava, tiesin tekeväni itselleni oikean teon”, Liikala kertoo
Pihapuiden kaatoa, kantojyrsintää, klapikauppaa, puulatoja sekä metsätöitä tekevä Liikala sanoo nauttivansa erityisesti työn vapaudesta.
”Sellaiseen ei ollut edellisessä ammatissani mahdollisuutta, mutta nyt saan olla itseni herra. Viihdyn myös ulkotöissä, eivätkä huonotkaan säät ole mikään este hommien teolle. Tärkeä tekijä on lisäksi työn monipuolisuus, sillä tehtäväkenttä on laaja.”
Liikala on oppinut yrittäjänä ollessaan monia asioita. Eräs niistä on selkeä hintojen sopiminen etukäteen.
”Olin alkuaikoina ehkä liiankin hyväuskoinen, ja oletin työn tilaajan ymmärtävän mitä työ maksaa. Tämä taas johti siihen, että hommasta tarjottiin varsin mitätöntä korvausta.”
”Olen myös oppinut, että ilmoitan vain työn kokonaishinnan, jos asiakas ei pyydä erikseen veroerittelyä. Tämä sen vuoksi, että jokunen asiakas ilmoitti, että minähän en sinun alv-verojasi maksa”; Liikala huokaa.
Hän painottaa myös osaavan tilitoimiston merkitystä, paperityöt kun eivät ole välttämättä puuyrittäjän parasta osaamisaluetta.
”Yrittäjäksi lähtevien kannattaa hoitaa tämä asia kuntoon. Osaava kirjanpitäjä säästää yrittäjälle monia euroja.”
Puuyrittäjä on metsätöidensä parissa seurannut hieman surullisena joidenkin palstojen metsänhoitoa.
”Ei tunnu hyvältä huomata esimerkiksi harvennusten jäävän turhan usein tekemättä. Vaikka puun hinta olisi juuri nyt alhainen, kannattaa hommat hoitaa ajallaan. Mikäli näin ei tehdä, aiheutuu siitä joka tapauksessa tappiota.”
Vimpeliläinen on myös juuri aloittanut toimenpiteet, millä taataan puiden jääminen metsään kaatamisen sijasta. Hän haluaa suunnitelmillaan muistuttaa metsien olevan Suomen keuhkot.
”Tarjoan mahdollisuutta vuokrata metsästäni puu kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Se tarkoittaa sitä, että kyseinen puu pysyy tuon ajan pystyssä. Vuokraaja saa myös tarkat koordinaatit missä puu sijaitsee.”
”Haluan tällä tavoin muistuttaa metsien suojelun merkityksestä. Tällainen tapa sopii niillekin, jotka asuvat muutoin kaukana metsästä”, Liikala pohtii.
Liikala on tuttu nimi myös pesäpallokentiltä. Miehen meriittilistalla on muun muassa valinta vuoden pesäpalloilijaksi sekä kaksi etenijäkuninkuutta. Vesan mieleen on myös jäänyt pelireissulta ikimuistoinen metsään liittyvä tapahtuma.
”Olimme Vimpelin porukan kanssa Siilijärvellä, missä hävisimme. Pelin jälkeen huomasin Lehdon Rikun kanssa kasan, missä oli isoja puupöllejä.”
”Tappio otti niin lujille, että päätimme kantaa yhden tukin sisään linja-autoon. Se päätyi lopulta Vimpeliin, mutta en tiedä miten se lähti autosta ulos. Epäilen asiaan vaaditun moottorisahaa, sillä pöllillä oli painoa kolminumeroinen määrä”, Liikala nauraa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

