Jarkko Niemen rakentamat keskeneräiset viulut valmistuvat arvion mukaan kevättalvella 2023. Vasemmalla leppäviulu ja oikealla koivuviulu. Molempien kannet ovat kuusesta. Kuva: Carolina Husu
Huippulaatuista soitinpuuta on metsissämme, mutta harva löytää sitä – "Japanilaiset tulivat Suomeen ja ostivat kaikki liikenevät kuuset”
Suomalaiset soitinrakentajat ovat lisänneet kotimaisen puun käyttöä, vaikka valtaosa suomalaisista soittimista rakennetaan edelleen tuontipuusta. Viulunrakentaja Jarkko Niemi työstää nyt viulua koivusta ja lepästä.
Jousisoittimen tekeminen koivusta tai lepästä on harvinaista. Jarkko Niemeä inspiroi projektiin muun muassa kestävän kehityksen vaaliminen. Kuva: Carolina HusuViulunrakentaja Jarkko Niemellä on edessään erikoinen matka. Karhulan Kymenlaaksossa varttuneen viulunrakentajan äänestä kuultaa innostus mutta myös hento epävarmuus.
Verstaan pöydällä makaa kaksi keskeneräistä viulua, jousisoitinperheen korkeaäänisimmät soittimet. Niiden ääni saa veren seisahtumaan joko ihastuksesta tai inhosta. Mutta nämä viulut ovat omalaatuisempia kuin ne, mitä tavallisesti kuulemme sinfoniaorkesterin konsertissa.
Toisen viulun pohja ja sivut tehdään koivusta ja toisen puolestaan lepästä. Kannet ovat suomalaisesta kuusesta, sillä se soi kauniisti ja on kevyt mutta kestävä. Kaikki puu on hakattu suomalaisesta metsästä.
Vajaa 20 vuotta viulunrakentajana työskennellyt Niemi ei ole aiemmin rakentanut jousisoitinta koivusta eikä lepästä. Työ on nyt puolessa välissä ja valmistuu näillä näkymin kevättalvella 2023. Hän kertoo saaneensa projektiin apurahan Suomen Kulttuurirahastolta.
”Suomessa on kyllä aikaisemmin rakennettu joitakin koivuviuluja, mutta ne eivät ole olleet erityisen hyväsointisia”, hän sanoo.
”Aina, kun tulee jotain uutta, voi tulla jotain vastustusta. Jotkut vanhemmat kollegat ovat sanoneet minulle, että ei tuo kannata. Uskon, että puita voi kuitenkin hyvin kokeilla.”
Taustalla on useita syitä, jotka motivoivat Niemeä vaativaan projektiin. Ensinnäkin tietyistä trooppisista puista saattaa tulla tulevaisuudessa pulaa. Soittimien rakennusmateriaalina käytetään trooppisia puita, vaikka tropiikin metsätuho on todellinen. Perinteisiä soitinpuita ovat esimerkiksi eebenpuu ja ruusupuu.
”On todellinen uhka, että esimerkiksi eebenpuusta tulee pulaa. Siitä rakennetaan viulun otelauta. Soitinrakentajafirmat kehittelevät parhaillaan ratkaisuja pulaan. On rakennettu vaikkapa kuitupuusta otelautoja”, viulunrakentaja Niemi kertoo.
”Tropiikin puita kaadetaan kilvan ja tilalle istutetaan banaani-, avokado- ja bioöljypeltoja. Monien tropiikin puiden vienti on ollut kielletty jo vuosia. CITES-sopimuksella säädellään uhanalaisten lajien kansainvälistä ja EU:n sisäistä kauppaa sekä sitä koskevia lupia. CITES-sopimuksen mukaan lajin alkuperä pitää todistaa”, kertoo soitinrakentajamestari ja tietokirjailija Rauno Nieminen.
Nieminen on vihkiytynyt soitinrakentamiseen kenties parhaiten kuin kukaan muu Suomessa, ja hän kirjoittaa parhaillaan kirjaakin suomalaisesta soitinpuusta. Nieminen aloitti soitinrakentajan ja muusikon työn vuonna 1978 Vilppulan Kolhossa. Kitaranrakennusta hän on opettanut reilut 30 vuotta Ikaalisten Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, kunnes jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten.
”Saksassa ja Italiassa kasvatetaan soitinpuumetsiä. Puista karsitaan siellä tyvet. Suomessa ei ole vastaavia, koska ne eivät sovi suomalaiseen metsänkasvatukseen. Täällä puut kaadetaan mielestäni keskenkasvuisina.”
Suomi oli tärkeä soittimien viejämaa vielä 1980-luvulla.
Pula otelautaan käytettävästä eebenpuusta on viulunrakentaja Niemen mukaan todellinen uhka.
Soitinrakentajamestari Rauno Nieminen puolestaan huomauttaa, että Suomessa ei kasva ebenpuulle korvaavaa materiaalia. Siksi sitä on pakko käyttää, tai kehittää sille korvaavia materiaaleja.
”Mutta kotimaassamme on kehitetty tähän toisenlainen ratkaisu. Esimerkiksi Flaxwood-yritys Joensuussa tekee kaikki kitarat komposiitista, joka puoliksi muovia ja puoliksi puuta”, Nieminen kertoo.
Venäjän hyökkäyssota ja siitä seuranneet rakennusmateriaalien pulat motivoivat myös Jarkko Niemeä tarttumaan tuumasta toimeen.
”Kaikkea hullua voi olla edessä. Koskaan ei voi tietää, jos se osuu myös meihin soitinrakentajiin. Siksi tämä projektini on myönteinen kokeilu, että millaisen viulun saa tehtyä meidän metsiemme puista.”
Kaunisääninen soitin syntyy laadukkaasta puusta. ”Satojen tuhansien puiden joukosta valitaan hyvä yksilö”, selventää soitinrakentajamestari Rauno Nieminen. Kuva: Carolina HusuJo Väinämöinen teki kotipihan koivusta kanteleen. Suomalainen soitinteollisuus alkoi kehittyä 1800-luvulla, jolloin soittimiin haettiin tukit metsästä. Toinen maailmansota vaikutti alaan niin, että soitinten maahantuonti loppui. Sodan jälkeen syntyi suomalaista soitinteollisuutta vientisäännöstelyn vuoksi, kertoo soitinrakentajamestari Nieminen.
”Suomi oli tärkeä soittimien viejämaa vielä 1980-luvulla.”
Hän muistelee 1989-lukua, jolloin eräs puukauppias totesi hänelle, että kyllä japanilaiset ovat hulluja.
”He tulivat Suomeen ja ostivat kaikki sellaiset kuuset, jotka eivät mahtuneet sahaan. Japanilaisväki mittaili kuusia ja hyöri niiden ympärillä. Ne menivät viulujen kansipuiksi Japaniin”, Nieminen tietää kertoa.
”Mutta japanilaiset ymmärsivät sen, mitä me emme. Soitinpuuta ei tarvita kuin hyvin vähän, niin siitä saadaan jo kymmeniä soittimia. Ei ne japanilaiset olleet hulluja vaan suomalaiset, jotka eivät ymmärtäneet oman metsän arvoa.”
Kun tuontisäännöstely Suomessa loppui vuonna 1962, alettiin tuoda tropiikin puita, kuten mahonkia, ruusupuuta ja eebenpuuta. Kotimaan soitinteollisuus alkoi sitten tyrehtyä 1980-luvun lopulla.
”Tämä on se Kiinailmiö, kun sieltä saa niin halvalla. Se on vähän homma kuin venäläisen kaasun ja öljyn kanssa. En tiedä, missä vaiheessa suomalaiset huomaavat, että olisi kannattanut ostaa kotimaisia soittimia”, Nieminen sanoo.
Suomalaiset soitinrakentajat ovat tällä vuosikymmenellä lisänneet kotimaisen puun käyttöä. Kuusesta, vaahterasta ja pihlajasta on tullut Suomessa yhä suosituimpia soitinpuita, joita käyttävät eniten kitaranrakentajat. Soitinrakennuksessa käytettäviä puita kutsutaan usein resonanssipuuksi.
Suomalaista soitinpuuta viedään myös jonkin verran ulkomaille, soitinrakentajamestari Nieminen avaa.
”Esimerkiksi Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen soitinrakennuksen koulutuksessa suomalaisen puun merkitystä on ylläpidetty jo kolmenkymmenen vuoden ajan.”
Työ vaatii tarkkuutta ja pitkäjänteisyyttä, sillä viulun osat ovat pieniä ja hentoja. Jarkko Niemi veisti koivusta viulun kaulan kierukkaa. Kuva: Carolina HusuSoittimeen ei kuitenkaan kelpaa mikä tahansa puu, vaikka kaikki maamme puulajit soveltuvatkin instrumentteihin. Kaunisääninen soitin syntyy laadukkaasta puusta.
”Satojen tuhansien puiden joukosta valitaan hyvä yksilö. Ei ole mitään väliä, missä se on kasvanut vaan toistakymmentä ominaisuutta pitää osua kohdalleen. Nyrkkisääntönä on, että suomalainen hyvä kuusi on hyvää, mutta saksalainen huono kuusi on huonoa, mutta saksalainen hyvä kuusi on hyvää”, soitinrakentajamestari Rauno Nieminen selventää.
Puun on oltava muun muassa tasaisesti kasvanut, suora, suorasyinen, oksaton ja terve. Haluttua tavaraa on esimerkiksi loimukuvioinen koivu, jossa syykuvio tekee tasaisia aallon kuvioita, kuin hologrammimaista pintaa. Loimukoivu on herättänyt kiinnostusta ulkomaita myöten, vaikka sen hinta tuntuukin kukkarossa tuntuvasti.
Ei ne japanilaiset olleet hulluja vaan suomalaiset, jotka eivät ymmärtäneet oman metsän arvoa.
Soitinrakentaja sahaa itse tukkinsa vannesahalla. Suomesta löytyy myös joitakin sahureita, jotka on koulutettu sahaamaan soitinpuuta, esimerkiksi Puutiainen Tampereella.
Nieminen hehkuttaa, että soitinrakentajilla ei edes kulu paljon puuta. Hän muistelee ostaneensa 26 tukkia Vilppulasta 30 vuotta sitten. Samoja tukkeja käytetään hänen mukaansa yhä Ikaalisten oppilaitoksessa soitinrakentajien koulutuksessa.
”Puun jalostus soittimessa on korkeimmalla, mitä voi edes ajatella. Esimerkiksi viulu painaa noin 350 grammaa. Kolmesta kilosta puuta tulee siis noin yhdeksän viulua. Uusi kotimainen käsintehty viulu maksaa käsityönä kymmeniä tuhansia, Stradivarin viulusta maksetaan parhaimmillaan 7 miljoonaa euroa.”
Jousisoittimen appelsiininoranssi tai punaruskea väri saadaan lakasta. Kuva: Carolina HusuOn vain yksi ongelma, joka vaikeuttaa suomalaisen soitinpuun etenemistä laajemmin kansainvälisille markkinoille Kiinan monopoliaseman lisäksi. Vanhoja puita, kuten kuusia, kasvaa enää vain kansallispuistoissa, joista niitä ei saa kaataa. Kuusen on oltava siis vanhaa, halkaisijaltaan noin 60-70 senttimetriä, jotta se kelpaa soittimeen.
Tähän keksittiin ratkaisu Pirkanmaalla jo 1990-luvulla: soitinpuunvanhennuskäsittely, jonka tarkoituksena on parantaa sen akustisia ja mekaanisia ominaisuuksia. Neljä vuotta sitten kehitettiin lämpökäsittelyuuni, jonka jokainen soitinrakentaja voi tehdä itse ohjeiden avulla.
”Suurin hyöty on se, että sillä pystytään nostamaan puun käytön arvoa aika huimasti”, Nieminen kertoo.
Niemisen mukaan uuneja on rakennettu Suomessa noin kaksikymmentä, ja ne ovat levinneet myös maailmalle. Viimeksi hän kuuli näitä uutisia Espanjasta, Tšekistä ja Pohjois-Amerikasta.
Puun jalostus soittimessa on korkeimmalla, mitä voi edes ajatella.
Viulunrakentaja Jarkko Niemi ei ole silti liian optimistinen. Hän myöntää, että sattumia ja yllätyksiä voi kehkeytyä esimerkiksi siinä, miten puu elää. Se voi esimerkiksi muuttaa muotoaan kutistumalla vuosien kuluessa.
”En lähde todistamaan, että suomalaisesta puusta saadaan paremmat kuin ulkomaisesta. Parhaat puulajit soittimiin on jo löydetty.”
Niemen mukaan viulistit ovat aika konservatiivisia, ja ennakkoluuloja voi olla erilaista soitinta kohtaan. He ovat mieltyneet niihin tuttuihin ja turvallisiin puihin, kuten eebenpuuhun, joita on käytetty jousisoittimissa jo 300 vuoden ajan.
Viulunrakentaja Jarkko Niemen koivu- ja leppäviulusta tulee hänen mukaansa aidon viulun näköinen. Viulun appelsiininoranssi tai punaruskea väri tulee perinteisesti lakasta, joka maalataan lopuksi sen pintaan.
Niemen koivu- ja leppäviulun väri saadaan suomalaisesta luonnosta: hän keittää itse pihkan ja pellavaöljyn. Poikkeuksellista on se, ettei hän aio käyttää pigmenttejä keittoliemessä vaan viulun väri tulee hapettuneesta pihkasta.
”Tämä on mielenkiintoinen matka puiden kanssa. Ehkä odotan positiivistakin yllätystä. Luulen, että jos teen niin hyvin kuin pystyn, niin viuluista saadaan hyvät soittimet jollekin nuorelle viulistille ja kansanmuusikolle.”
Ehkä joku saa koivuviulun tai leppäviulun soimaan suoraan sydämeen, niin että kylmät väreet kulkevat selän iholla – tai sitten ei. Mutta yksi asia on varmaa: sydämellä se on rakennettu.
Juttua varten on haastateltu myös tutkimusjohtaja ja emeritusprofessori Markku Kannista Helsingin yliopiston metsätieteiden laitokselta ja puuseppä Tapio Puutiaista.
”Jotkut vanhemmat kollegat ovat sanoneet minulle, että ei tuo kannata kannata. Uskon, että suomalaisia puita voi kuitenkin hyvin kokeilla viuluun”, Jarkko Niemi tuumailee. Kuva: Carolina HusuArtikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
